Almamaria

”Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani, ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat.” ~Psalmi 31; 4 ~

Voi ihmisen eloa, pientä piiperrystä päivästä toiseen. Mitään suurempaa ei ole elämässä tapahtunut, ehkä pitäisi tapahtua niin saisi enemmän virtaa. Virran hakemista on kenties ollut sekin, että napsin vitamiineja jo vissiin neljättä viikkoa. C-vitamiinia poretablettina liukenemaan lasilliseen vettä ja sitten kurkkuun B-vitamiinitabletti, kalanmaksaöljykapseli ja kalkkitabletti. Viimeisenä pureskelen magnesiumtabletin 🙂 B:n uskon virkistävän kevään tullen, kalanmaksaöljy tekee varmasti kaikin puolin hyvää (kampaaja sanoi hiusten vahvistuneen), kalkki vahvistaa keski-ikäistyvän entisen tytön luustoa ja magnesium pitää varsin ärhäkän elohiiren kurissa. Viimeksimainittu piinasi minua pitkään, aina oikean silmän alla. Hetken helpotusta sain hieromalla ohimoita, sitten se taas palasi ja oli tosi kiusallinen. Nyt sitä ei ole näkynyt, hah! Rautakuuri täytyy ottaa kuukauden mittaisena, ettei anemiani intoudu hihhuloimaan. Ja kas, vielä karoteenikapselit jäivät mainitsematta – valkonaamana kärähdän jo kevätauringossakin, iho on tosi arka palamiselle ja kokeilen nyt tätä keinoa palamisen välttämiseksi. Vähissä ovat ne kerrat, kun olen ollut päivettynyt enkä punertunut.

Kävimme tänään koiran kanssa varovaisella lenkillä, kaikkialla on jäätä jonka päällä on hento kerros yöllä satanutta lunta. Luistimilla olisi päässyt parhaiten, nyt hiihtelimme kengillä hitaasti koiran perässä. Menimme syrjemmälle metsän siimekseen ja se säntäili tyytyväisenä lumikokkareiden perässä ja muuten vaan hillui onnellisena ilman hihnaa. Kotona annoin sille sitkeimmän tuntuisia ulkopaistin pikkupaloja, nyt se köllöttää petillään ja odottaa iltaruokaansa. Karvanaama saa varrota vielä hetken aikaa, siirrymme juuri saunan puolelle nauttimaan aikaisesta sunnuntailöylystä. Asuntokohtainen sauna on kyllä ihana, se on parasta tässä kämpässä!

Viime viikonloppu oli minulle käännekohta: ei enää lunta, kiitos. Olen nauttinut todella tästä oikeasta talvesta, mutta nyt on mieli jo kääntynyt kevättä kohden. Lintujen kiihkeä laulu keventää mieltä, aurinko lämmitti varsinkin tänään ja räystäät tiputtelevat vettä!

Eilen kävin kampaajalla hakemassa auringon värejä hiuksiin, siellä käynti virkistää aina. Sain yli vuosi sitten vinkin tästä kampaamosta ja helpotus on ollut suuri, pitkästä aikaa voin istuutua kampaajan tuoliin ja antaa vapaat kädet. En suhtaudu kovin vakavasti hiuksiini muutenkaan, katastrofia en ole koskaan kokenut – tosin kerran hiukset olivat aivan räikeän punaiset 🙂

Ennen kampaamosessiota ehdin käydä kirjakaupassa katselemassa alekirjoja. Pokkareista oli tarjous, 3 kappaletta 10 euroa ja sieltä löytyikin uusi tuttavuus, dekkarikirjailija Åsa Larsson ja vanha tuttu Torey Hayden. Olin kampaamossa hieman etuajassa, istuin odottamaan ja ryhdyin lueskelemaan Larssonin kirjaa ”Kunnes vihasi asettuu”. Kirja vei mukanaan heti ensimmäisillä sivuilla – jatkoin lukemista kampaajan tehdessä töitä pääni parissa, kävin kahvilla kotimatkalla ja luin siellä, odottaessani bussia ehdin lukea hieman ja bussissakin luin kunnes tuli huono olo. Viimeiset sivut ahmin kotona 🙂 Rikoskirjallisuus on vaikea laji, vaikka sillä onkin alatyyppejä moneen lähtöön. Itseäni kiinnostaa eniten Agatha Christien tyyliset kirjat, joissa ei mässäillä suolenpätkillä ja kuvailla yksityiskohtaisesti murhien suorittamista. Ruth Rendell, Patricia Highsmith ja P.D. James viehättävät myös sujuvalla kerronnallaan. Åsa Larssonista pidin, vaikka herkempi (= äiti!) ihminen voikin menettää yöunensa hänen kertomuksestaan.

Tänään on ollut vuorossa Haydenin ”Tiikerilapsi”, hänen tosikertomuksensa vievät samalla tavalla mukanaan. Välillä laitoin paistilihat uuniin, käytin koiran lenkillä ja vaihdoin likoavaan kieleen veden. Illalla kypsytellään taas ammuun kieltä, nam nam.

Siivosin kirjahyllyäni pari viikkoa sitten ja tarjosin sieltä poistamiani kirjoja ensin divariin (eivät huolineet, ei mene kuulemma kaupaksi nyyh) ja sitten tyrkkäsin ne Huutonettiin. Ei tullut yhtään huutoa. Ilmeisesti rakkaat kirjani ovat vain omasta mielestäni hienoja ja hyviä, täytyy seuraavaksi tarjota niitä vanhainkoteihin. Eivät varmaan kelpaa sinnekään…

Oheisen kuvan myötä siirryn unelmoimaan vihreästä keväästä!

Tein viikonloppuna ruokaa, jota en ole aikaisemmin tehnyt enkä maistanut toisenkaan tekemänä. Kaupungissa asumisessa on monet hyvät puolet ja yksi niistä on ehdottomasti Kauppahalli. Kävin perjantaina suosikkilihakauppiaani tiskillä notkumassa ja etsiskelemässä ulko- tai kulmapaistia, kävelin ulos hallista mukanani palapaistilihat ja naudan kieli. Olen aikaisemmin nähnyt valmiita kieliä toisen kauppiaan myymänä ja kerran olin lähellä ostamista, mutta jono ja kiire estivät sen. Nyt tartuin tilaisuuteen, kauppiaalla oli sekä naudan että sian kieliä ja ostin siis naudan hieman yli kilon painoisen kielen. Sika vierailee huushollissamme yleensä vain jouluisin, muuna aikana hoidamme itse sikailun.

Googletin ympäri nettiä löytääkseni ohjeet kielen käsittelyyn ja valmistukseen. Perusopas sisäelinten käsittelyyn oli ihan hyvää luettavaa ja lisätietoa sekä konkreettisia valmistusohjeita löytyi eräästä ruokablogista. Toimeen siis!

Viaton luontokappale

Kieli reippaasti käteen (puistatus) ja juuriharja toiseen käteen. Koskettaessani kielen karkeita nystyröitä ensimmäisen kerran oli pakko tiputtaa kielipolo altaaseen, tuntui sen verran häijyltä. Vaan ei auta, jos mielii ruokaa saada. Harjasin kielen juoksevan veden alla ja laitoin sen sitten isoon leivontakulhoon likoamaan. Vati täyteen vettä ja sinne noin ruokalusikallinen suolaa, suolaa ei ole hyvä kuitenkaan laittaa itse keitinliemeen sillä se sitkostuttaa kielen lihan. Vaihdoin veden kolme kertaa ja kieli sai liota yhteensä noin 10 tuntia ennen itse keittämistä.

Likoamisen tarkoituksena on irrottaa kielestä vielä irtoava veri, tästä nimenomaisesta kappaleesta sitä ei enää juurikaan tullut. Huuhtelin kielen ja upotin isoon kattilaan. Kaverikseen se sai porkkanaa, juuriselleriä, sipulia, laakerinlehtiä ja pippureita. Alkukiehautuksen jälkeen kuorin minimaalisen määrän vaahtoa joka sekin oli aivan vaaleata ja pienensin lämpöä. Sinne se jäi mukavasti potputtelemaan veden alle, ei yrittänyt enää karkuun. Kurkin kannen alle välillä ja noin puolessa välin keittoaikaa (johon kuluu kiloisella kielellä kolmisen tuntia) se halusi itsepintaisesti kurkistella veden alta. Ohjeena on, että sen täytyy olla veden peitossa kokonaan joten rakentelin pienemmän kerroskattilan höyrytysosasta painon sen päälle. Siellä se pysyikin hyvin koko loppuajan.

Kokeilin kypsyyden astetta välillä ja hieman yli kolme tuntiahan siinä meni kunnes kieli oli kokenut muutoksen. Väri oli vaihtunut valkoiseksi ja sisälmys tuntui pehmoiselta, mmmm…

Nyljin kielestä nahan vielä kuumana, lähti todella kauniisti irti. Terävällä veitsellä aloitin kielen takaosasta ja kuorin nahan laajoina paloina. Tämän jälkeen se sai jäähtyä, jäähdyttelin liemen myös ja kaadoin sen kolmeen säilöntärasiaan myöhempää käyttöä varten. Kielen käärin elmukelmuun ja siirsin jääkaappiin.

Tänään oli jännityksen hetki. Oliko kokeilu onnistunut? Oli! Siivuloin kielen noin sentin paksuisiksi paloiksi ja nautimme sitä perunoiden, vihannesten, ruskean kastikkeen ja kattilassa kypsyneiden juuresten kera. Liha on pehmeätä ja suussa sulavaa, hieman ripottelin palasten päälle suolaa sillä sitähän ei itse keitinliemessä ollut. Kannatti kokeilla, tätä tehdään vielä uudestaan!

Hoh, niin vain on taas jäänyt blogiparka osattomaksi huomiostani! Viimeisin hengentuote on lokakuulta, marraskuu nyt olikin niin loskaista ja pimeätä aikaa ettei sellaisesta pahemmin viitsi kirjoitella. Vaan joulukuu ja sen tohinalla tullut lumi! Tykkään ihan älyttömästi, kun on lunta ja pakkasta! Kammoan ajatusta nykyään rellestävästä tylsästä plussatalvesta, jolloin lunta riittää kastelemaan varpaat mutta ei juuri muuhun. Ihanaa, kun on raikasta ja virkeätä!

Joulu ja vuodenvaihde menivät mukavasti, katselin elokuvia ja luin kirjoja sekä kuuntelimme yhdessä Täällä Pohjantähden alla-kuunnelman. 21 osan kuuntelu kesti muutaman päivän ja jäi mieleen, kuunnelma oli hyvin toteutettu ja sisältöhän on todella hieno. Leppäsen Preeti ja räätäli Halme tekivät minuun suurimman vaikutuksen, Preeti vilpittömyydellään ja Halme innollaan parantaa maailmaa. Näyttelijöiden valinta oli osunut erittäin hienosti kohdalleen, olen edelleen kunnioitusta täynnä tuota urakkaa kohtaan.

Torey Hayden, Seppo Jokinen, Marko Kilpi, Robertson Davies – siinä muutama kirjallinen seuralaiseni lomapäivinä. Uusi tuttavuus näistä oli Kilpi, jolta luin hänen esikoisdekkarinsa Jäätyneitä ruusuja. Ihan tutustumisen arvoinen mies, jos dekkareista muuten tykkää.

DVD-valikoimassani on luvattoman paljon leffoja, jotka olen ostanut muutamalla eurolla odottamaan sopivaa hetkeä. Nyt niitä hetkiä tuli (kaikki näistä eivät suinkaan ole halpaakin halvempia): Frozen River, Wrestler, American History X (tämän olen nähnyt aiemminkin kai pariin kolmeen otteeseen, vaikuttava edelleen), Jali ja Suklaatehdas (pettymys), Badding (katsoin 15 minuuttia ja luovutin) jne. Lisäksi toljotin Murhasta tuli totta-sarjan ensimmäistä tuotantokautta, Housen vastaavan ja nyt on menossa sen kakkoskausi.

Loma oli siis kertakaikkisen hyvä, ulkoilua tuli suoritettua enemmän kuin tavallisesti ja sikakin tuli tuhottua. Suklaa ynnä muut karkit ovat nyt unholassa määräämättömän ajan, johan tässä tuli niitäkin syötyä ihan tarpeeksi.

Hyvää alkanutta vuotta ja reippaita, paleltamattomia lenkkejä!

Ylihuomenna se taas on, tämänpäivän Hesarista juttua aiheeseen liittyen. Asunnottomien yön kotisivu tarjoaa tärkeätä tietoa!

Kuva viimeksimainituilta sivuilta.

Tähän seminaariin osallistuisin, jos asuisin Etelä-Suomessa.

Tunnustan, olen sieniholisti. En malta olla menemättä suppilovahveroita saalistamaan, vaikka niitä on jo ihan tarpeeksi. Ajattelen vain, kuinka ne muuten mätänevät metsään tai vielä pahempaa: päätyvät jonkun toisen säilöön!  Kävin eilen koiran kanssa metsällä, paikka on ennestään tuttu jonka olen putsannut tänä syksynä jo pariin otteeseen. Vielä sieltä sai puolen tunnin keruulla sangollisen suppiloita! Ne ovat siitä kiitollisia sieniä, etteivät ne vähästä hätkähdä ja kestävät kylmääkin. Viimeisiä saa keräillä sormet kohmeessa lumen alta 🙂

Eilen kauppareissulla pysähdyimme ottamaan ilmaisen Aamulehden myyjän tiskiltä, hän oli juuri lopettelemassa. Asiaan kuuluu hetken pakollinen jutustelu ja myyntipuheet, ko. lehti ei kelpaa minulle kuin ilmaiseksi saatuna joten oikeissa ostoaikeissa en edes ollut. Mietin, että tilaisin Helsingin Sanomat pariksi viikoksi, en ole vielä käynyt kurkkaamassa millä hinnoilla sitä olisi lyhyeksi aikaa tarjolla. Pitkää tilausta en ota, pääjutut saa luettua netistä. Tiedossa on kuitenkin parin viikon kotonaolo ja lehti voisi piristää aamujani.

Syyssateet rymistelivät eilen ikkunalautoja, oli mukava nukahtaa ropinaan ja hurjaan tuuleen. Onneksi saa olla sisällä eikä tarvitse kulkea katuja.

Sunnuntai-ilta, lasagne paistuu uunissa vaikka paisti sinne oli suunnitteilla laittaa. Tämä päivä kuitenkin hupeni nopeasti ja töissäkin piti vielä käydä, olisimme syöneet puoliltaöin jos alkuperäistä suunnitelmaa ei olisi muutettu. Toki ruoan olisi voinut valmistaa jo aamupäivällä, mutta kun ei viitsinyt! Puolenpäivän jälkeen taas nokoset olivat paljon mukavampi vaihtoehto kuin ruoanlaitto…

Ryhdyin lukemaan Stieg Larssonin tuotantoa ja ensimmäinen kirja menikin yhdessä hujauksessa. Karmivaa jännitystä, ei tullut sentään uniin kummittelemaan. Liityin monen vuoden tauon jälkeen myös kirjakerhoon, ihan mukava olla vähän paremmin perillä siitä mitä kirjallisuusrintamalla tapahtuu. Minun kirjaintoilunihan on viime vuosina ollut kovin menneisyyspainotteista, en ole edes näillä isoilla kirjallisuusmessuilla käynyt vaan Vanhan Kirjallisuuden Päivillä. Iso tapahtuma sekin on, mutta ei varmasti vedä vertoja Helsingin messuille.

Kirjauduin Facebookiin melkein vuosi sitten ja se on vienyt yhä enemmän aikaa, nyt minulla on pelikavereiden lisäksi serkkuja ja muita sukulaisia listallani. Saa nähdä, kuinka kauan tämä innostus kestää!

Loma on loppumaisillaan ja se harmittaa todella paljon. Olisin varsin hyvin voinut jatkaa oleskelua vielä hetken aikaa (no, totta puhuen: piiiiiiitkän aikaa) vaan ei, töihin on palattava. Epätoivosta kertoo se, että laitan muutaman viikon loton vetämään…lottoan siis korkeintaan kerran vuodessa joten ihmeen täytyy tapahtua että voitto tulee! Jos tuon neljä miljoonaakin voittaisin, voisin a) pitää vuoden verran vapaata (ei enempää, ettei moiseen onneen tottuisi) b) ostaa talon maalta c) auttaa äitiä miehineen jotta nämä pystyisivät ostamaan mieleisensä kodin.

Aavistelen, että syksystä voi tulla pitkä ja vaikea työrintamalla. Liian vähän väkeä ja pandemian vaara eivät hyvää lupaa. Hienoa, jos asiat järjestyvät mutta pahoin pelkään etteivät järjesty.

Olen käynyt läpi elokuvavarastoani ja katsellut muutaman pätkän kuluneen viikon aikana:

• Brokeback Mountain
• Little Miss Sunshine
• Eyes Wide Shut
• Into the Wild

Filmeistä ensimmäinen jäi moneksi päiväksi mieleen pyörimään, herätti ajatuksia ja pohdintaa. Pidin. Kakkosfilmi oli aivan hurmaavan positiivinen kokemus, tyrskin ja hihitin riemastuneesti – suosittelen! Cruise & Kidman pärjäsivät Kubrickin elokuvassa mielestäni hyvin, olen jostain syystä lykännyt tämän katsomista monta vuotta. En toki muitakaan elokuvia ole katsellut mitenkään pikaisella aikataululla mutta EWS ilmestyi jo 1999. Viimeinen leffa taas on minulle tuttu kirjana ja kirjoittelinkin vanhaan blogiini useampaan otteeseen aiheesta. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, samoin elokuva vaikka jos valita pitää niin kallistun kirjan puoleen. Elokuva herätti mietintää monesta aiheesta, myös siitä miten ohjaajan käsitys tapahtumista ja päähenkilöstä vaikuttaa siihen mitä teemoja filmissä painotetaan.

Tämä harmaa pörröinen piipero tuli piipittämään minulta ruokaa, reppana pieni.