Almamaria

Posts Tagged ‘mielenkiintoista’

Elätän sitkeästi illuusiota siitä, että kykenen kesällä käymään kymmenissä ellei jopa sadoissa taidetapahtumissa. Kuvittelen lapsellisesti, että vuorokauden tunnit tuplaantuvat loman koittaessa. Raaka totuushan on, että ne tikittävät eteenpäin kahta kauheammalla vauhdilla. Kuitenkin riivin kasaan listan, jonka julkaisen muillekin vinkkaamaan mielenkiintoisista kohteista.

Mäntän kuvataideviikot 9.6. – 31.8.2013

Toivakan kirkko ark. 10 -16

Naivistit Iittalassa 25.5. – 25.8. 2013

Taikametsän siimeksessä – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun metsäkuvituksia, Emil Cedercreutzin museo / Harjavalta 19.5. – 29.9.2013

Suomen metsästysmuseo, kaksi näyttelyä / Riihimäki 6.6. alkaen

Onni Oja, maiseman mestari Riihimäen taidemuseo 15.6. – 15.9.

Tapio Wirkkalan näyttely, Riihimäen lasimuseo 17.5. alkaen

Albert König Pekka Halosen vieraana, Halosenniemi 15.5. – 9.6. 2013

Martta Wendelinin 120-vuotisjuhlanäyttely, taiteilijakoti Erkkola / Tuusula, 2.5. alkaen

Adolf Bock ja meritaide, Tikanojan taidekoti / Vaasa, 9.6. alkaen

Visavuoressa pari näyttelyä (Launis ja Suomalainen)/ Valkeakoski, 25.5. alkaen

Tänään hoksasin vielä yhden käyntikohteen, joka innoitti minua alustavasti rakentelemaan Helsinki-päivää…en ole hetkeen aikaan käynyt Ateneumissa, Sinebrychoffin taidemuseossa, Kiasmassa ♥

No niin. Edellinen päivitys oli pikainen postaus, testasin miten tekstin ja kuvan julkaiseminen onnistuu ja onnistuihan se. Kirjoittelin tämän Retretti-kirjoituksen jo lähes viikko sitten, mutta blogiongelmien takia en suinkaan onnistunut sitä julkaisemaan ja jouduin tallentamaankin sen Wordiin. Onneksi blogivastaava sai tilanteen korjattua ja taas toimii. Linkit hävisivät ja kuvat myös, ajatus niiden uudelleen esiinkaivamisesta nuudutti ja lykkäsin hommaa…tässä nyt kuitenkin muuttamattomana tekstini, siksi siinä puhutaan esim. kolmannesta lomaviikosta ja todellisuudessa nyt on menossa neljäs 🙂

Kolmas lomaviikko menossa ja edelleen jaksan äimistellä sitä, miten älysin toivoa viittä lomaviikkoa tänä vuonna. On tullut tarpeeseen ja vielä jatkuu! Mitään kummempia suunnitelmiahan meillä ei ollut, miehen työrupeama on lähestulkoon kiireimmillään heinäkuussa ja siellä olemme tahkonneet tänäkin kesänä. Silti olen ennättänyt tehdä muutakin ja ehdimme rauhassa käydä myös miehen vanhempien luona Pohjois-Karjalassa. Muutama päivä valmiissa ruoka-/kahvipöydässä oli luksusta minulle ja nautin siitä häpeämättömästi…

Vierailureissun aikana kävin myös Retretissä, ajomatka on varsin kohtuullinen. Kuvataiteessa minulla ei ole mitään tiettyä suuntausta tai aikakautta, jonka kokisin olevan kaikkein läheisin ja mielenkiintoisin. Pidän nykytaiteesta yhtä lailla kuin perinteisestä. Tänä vuonna pääosassa oli  Tyko Sallinen hengenheimolaisineen; Jalmari Ruokokoski, Marcus Collin, Eemu Myntti ynnä muut ekspressionistit. Myntti oli minulle ennestään tuntematon ja pidin aika tavalla hänen töistään näyttelyssä. Collinia ei mainita esitteessä eikä muissa tiedoissa, silti hänen töitään oli esillä. Yhtä lailla kuin pidän tietynlaisesta sievistelystä ja herkistelystä kuvataiteessa, oli minusta ihanan selkeätä katsoa em. taiteilijoiden maalausten värien käyttöä, valon ja varjon asettelua ja havainnoivaa ajankuvausta. Ekspressionistit olivat aikansa kapinallisia ja saivat maalauksillaan aikaan ihmetystä ja närää, mutta milloin mikään uusi suuntaus on saapunut ilman vastustusta? Rohkeita miehiä ja naisia!

Ennen kapuamista Sallisen maailmaan olin kierrellyt pitkät tovit luolissa, joissa viihdyin viimeksikin mainiosti. Tuolloin esillä oli mm. Leonardo da Vincin keksintöjä, tällä kertaa pidin eniten videoesityksistä, mm. Pilvi Takalan ”The Real Snow White” oli hilpeä tarina todellisuuden ja tarun kohtaamisesta. Ehdoton suosikkini oli Cleaning Women-ryhmän Q4: The Last Quarter Year. Pitkällisestä etsimisestä huolimatta en löytänyt esitystä tai katkelmaa siitä mistään, täältä voi kyllä lukea hieman lisää yhden Retretin-kävijän kokemuksista. Tätä esitystä olisin voinut seurata vaikka kuinka kauan, se oli hypnoottisen ihana! Täällä lisää Luolavertausten taiteilijoista.

Viimeinen etappi oli hurmaava Rudolf Koivu. Ei ole ihme, että hän nousi suomalaisten suosikkikuvittajaksi – piirrokset ovat niin upeita, pieniä yksityiskohtia myöten. Lapsuudessa ja nuoruudessa satukirjat olivat lempilukemistani, pitäisi käydä läpi mitä satukirjoja hyllyistäni löytyykään.

Kierreltyäni tarpeeksi kävin vielä testaamassa kahvilan ja sitten takaisin auton rattiin.

Paluumatkan varrelle osui sopivasti Kerimäki ja sen kaunis keltainen puukirkko. Kerimäki vaikuttaa olevan suhteellisen suosittu turistikohde, sijaintinsa ja kirkkonsa takia. Istuin kirkossa pitkän tovin, rauhallinen hetki kirkonpenkillä teki hyvää.

Suomen kesässä oli leppoisaa ajella kohti miehen vanhempien kotia, välillä satoi ja välillä paistoi aurinko. Illalla päivän kruunasi kesän ensimmäinen mansikkakakku, nam!

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kello 09.00 polkaisin uskollisen maantierakettini käyntiin ja suuntasin kohti Vammalaa. Juu juu, Sastamala ei kuulosta yhtään niin kivalta kuin Vammala, en halua käyttää Sastamalaa ellei ole PAKKO. Sää vaikutti mukavan pilviseltä, ei niin hikisen ahdistavalta kuin se yleensä on kirjallisuuspäivillä ollut. Vaan ans’  olla, sieltä se tulipallo alkoi paahtaa ja kuumuus grillasi hien pintaan perinteiseen tyyliin.

Päivä alkoi teltassa kiertelyllä, kahvikupposella ja kahdella kirjaostoksella. A.E.Järvisen ”Särkyvää kirkkautta” vetosi minuun monella tasolla. Ihastuksekseni löysin lisäksi absurdin satiirikokoelman, josta olen lukenut erinäisistä lähteistä mutta kirja on tähän asti jäänyt löytämättä: Slawomir Mrozekin ”Elefantti”. Ote takakannesta: ”Kevään humalluttamat virkamiehet kohoavat ilmaan kotkansiivin ja leijailevat taivaalla sakeina parvina; kanarialintuihin kyllästynyt tuomarinrouva pitää häkissä ilmielävää edistysmielistä; viisas leijona kieltäytyy syömästä kristittyjä; kirjailijakunta järjestäytyy sotilaallisesti, pukeutuu univormuihin ja on kompastua leppäkerttuun.” Vaikuttaa hurmaavalta mahdollisuudelta pölläyttää mieli lentoon!

Teltan koluttuani ja kieltäydyttyäni suorastaan stoalaisesti runsaista houkutuksista astelin Sylvään koulun puolelle. Sivupolkuna mainittakoon, että ko. koulussa vaikuttaa olevan harvinaisen selväjärkinen rehtori joka edes yrittää osallistua varttuvien nuorten kasvatukseen. Hän jakaa mielipiteitä ja on onnistunut hämmentämään pieniä piirejä puuttumalla mm. koululaisten tupakointiin. Erinomaista!

Ja sivupolulta takaisin kouluun. Pettymys oli suuri, kun SKS:n ”sika säkissä”-pussi oli poistunut! Viime vuonna säkin sisältö oli laimea ja kehno, muina vuosina on siellä ollut aina enemmän tai vähemmän helmiä. Buhuu, sika takaisin säkkiin! SKS:n pisteestä löysin loput ostokseni (paitsi ostin yhden pokkaridekkarin Rosebudilta, mutta sitä ei lasketa): Kirsi Salosen ”Synti ja sovitus, rikos ja rangaistus – suomalaisten rikkomuksista keskiajalla” sekä Kaarina Kosken ”Kuoleman voimat – kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä”. Odotan kovasti hetkeä, jolloin voin ajan kanssa tarttua näihin teoksiin.

Ostamatta jäivät se perinteinen Robertson Daviesin ”Mikä verissä on” (ei löydy, ei) sekä Jalna-sarjan kirjoja muutama kappale (niitä ei näyttänyt olevan kenelläkään mukana). Ryhdyn pörräämään antikka.netissä, sieltä olen tehnyt onnistuneita ostoksia.

Ei ollut puhettakaan siitä, että olisin tunkenut itseni muiden hikoilijoiden kanssa millekään yleisöluennolle vaikka aiheet olivat herkullisia. Istahdin ilmastoituun autoon ja lähdin kurvailemaan maalaisteitä pitkin naivistinäyttelyyn. Olin tuudittautunut onnelliseen, viileään olotilaan automatkan aikana ja oven avaaminen ulkoilmaan lasimuseon pihamaalla oli järkytys. Huumaava sauna odotti ja toivoin, että olisin voinut heittää vaatteet pois. Olisinkohan ollut edes pikku-uutisen arvoinen maailmassa, jossa tapahtuu joka sekunti jotain mielenkiintoista?

Naivistinäyttely ei hetkauttanut minua puoleen eikä toiseen. Taiteilijat olivat pitkälti samoja kuin edellisvuosina, aiheet samoja ja olo vähän hämmentynyt – missä oli hätkähdyttävä naivismi? Kyseenalaistava ja anarkistinen? Tuli väistämättä mieleeni, että on löydetty varma rahasampo ja yleisö tykkää pikkusievistä ja hauskoista teoksista joten mitäpä sellaista formaattia muuttamaan. Ymmärrän kyllä, että on lohdullista ja turvallista hakeutua paikkaan jossa ei mikään muutu. Itse taidan jättää naivistit tauolle ja palata asiaan joskus tulevaisuudessa. Ehkä.

Päivä oli tyytyväisyyttä täynnä, luonto hehkui kauneimmillaan ja loma kurkisteli nurkan takana. Tänä kesänä on tarkoituksena käydä vielä muutamassa mielenkiintoa herättäneessä paikassa, niistä kenties raportointia tuonnempana.

Emman lisäksi Didrichsenin taidemuseo on minulle tuntematon paikka. Helmikuussa siellä avautui ”Hugo Simberg & Niemenlautta”, näyttely jossa käydään läpi Simbergille tärkeän kesänviettopaikan innoittamia töitä. Näyttely on avoinna elokuun loppuun, olen äärimmäisen häpeissäni jos en ennätä Kuusisaareen ennen sitä!

Hugo Simberg oli ensimmäinen kuvataiteilija, josta innostuin. ”Haavoittunut enkeli” oli ilman muuta se, joka kiinnitti huomioni jo lapsena, mutta kaikkein rakkaimpia ja hurmaavimpia ovat ne hänen töistään joissa Kuolema on läsnä. ”Kuoleman puutarha” on teos, jota katsellessani tunnen suurta mielenrauhaa. Luuranko verhoutuneena mustaan kaapuun on tuttu kauhuelokuvistakin, mutta Simbergin luurankohahmo on rauhallinen, jopa surullinen apulainen. Se suorittaa annettuja tehtäviä, ei ilakoiden vaan työtään suorittaen (vrt. ”Sallittu”).

Kävin pääsiäisen aikoihin mielenkiintoisessa paikassa, Leväluhdan suohaudalla.  Wikipedia kertoo:

Leväluhdasta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty merovingiaikana, noin vuosina 600–650 suohon haudatut alle sadan vainajan jäännökset, pronssikattila ja koruja. Aiemmin uskottiin, että ihmiset olivat jopa aikalaisikseen poikkeuksellisen lyhytkasvuisia, miehet keskimäärin 158 cm ja naiset 147 cm. Viimeisin tutkimus (Markku Niskanen, Oulun yliopisto) on kuitenkin osoittanut että kaikki aikuiset leväluhtalaiset saattavat olla naisia ja että heidän keskimääräinen ruumiinkokonsa ei poikkea merkittävästi muista samanaikaisista pohjoismaisista ihmisistä.

Lisää samasta osoitteesta.

Paikka oli vaatimaton, puuaidalla rajattu alue jonne pystytetyssä tolpassa oli lyhyt tiedotus alueesta. Suohaudalle pääsee ensin etsimällä syrjäisen parkkialueen yksityistalon vieressä ja seuraamalla polveilevaa metsäpolkua.

Etsin netistä lisätietoa aiheesta ja löytyihän sitä, kaikki sivut vain pyörittelivät samaa suppeahkoa materiaalia. Intouduimme käymään paikalla Pohjalaisen artikkelin luettuamme, joudun linkittämään Ilkka-lehteen koska se näytti olevan helpommin saatavilla.  Markku Niskasen tutkimus on kyllä luettavissa ymmärtääkseni jokaisen yliopiston käsikirjastossa, täytyy yrittää käydä hakemassa lisätietoa kun aika antaa myöten.