Almamaria

Archive for the ‘Taide’ Category

Helsingin rientojen jälkeen oli seuraava kohde Iittala ja – yllätys yllätys – jokakesäinen naivistien näyttely. Suomen kesä on ollut hieman viileähkö tähän asti (muutamaa päivää lukuunottamatta) ja se ei minua haitannut Lasimäkeä kiertäessäni. Naivistien joukossa oli vanhoja tuttuja (mm. hurmaava Eino Viikilä) ja uutena piristyksenä Kati Mikola (häneltä on esillä eläinpitoisia maalauksia, kotisivuilta löytyy myös muunlaisia töitä – eläinmaalaukset ovat kuitenkin ainakin minun suosikkejani) ja Heli Pukki.

Iittalan tehtaanmyymälästä löytyi kaunis peltirasia, joita en ole nähnyt muualla myynnissä ja myyjätyttö arvelikin sen olevan vain heidän omassa myymälässään. Googlettamalla selvisi, että löytyy se muualtakin mutta en vain ollut havainnut. Kaunis se on! Vatsantäytettä sai Lasimäen ravintolasta, ihana parmankinkulla höystetty vihreä salaatti…nam!

Kuva on Eino Viikilän työstä, jonka nimeä internet ei valitettavasti osannut kertoa.

Vielä ennen lähtöä piti käydä Hunaja-Aitassa, josta saa ihan parhaimmat hunajat. Tällä kerralla ostin Niiskuneidin hunajaa (ihanan tuoksuistakin, eukalyptuksella terästettyä hunajaa) sekä kilon purnukan ”Hämeen metsistä ja vainioilta” kerättyä hunajaa. Puoti on täynnä tuotteita, joita tekisi mieli ostaa…

Toukokuisena tiistaina minua kutsui Helsinki puhtaasti kulttuuririentojen merkeissä. Ajatuksena oli, että ennättäisin käydä peräti kolmessa näyttelyssä mutta jätin yhden tuonnemmaksi. Ensimmäinen kohteeni oli – yllättäin – Ateneumin Tove Jansson-näyttely. Kuten monet muutkin, olen lukenut kaikki käsiini saamat muumikirjat moneen kertaan. Tutustuessani Janssonin kirjoihin löysin ilokseni myös muita teoksia, mm. Kuvanveistäjän tytär ja Kesäkirja. Jansson kirjoitti sujuvasti ja kiehtovasti, näyttelyn myötä heräsi into lukea nimenomaan nuo muut kuin muumikirjat uudelleen. Arkipäivä tai ei, näyttelyssä riitti väkeä mutta kulkemaan mahtui. Jätin suosiolla muumit väliin ja keskityin muuhun tarkasteluun Janssonin elämässä. Erityisesti valokuvat tuottivat suurta iloa, niistä muodostui mielikuva onnellisesta Tove Janssonista tekemässä arkisia askareita hänelle tärkeiden ihmisten kanssa. Hänen jäämistöään oli säilynyt hämmästyttävän paljon, lapsuuden piirroksia myöten. Pidin kovasti!

Ostin Ateneumin lipunmyynnistä kaksoislipun, josta toinen jäi myöhemmin käytettäväksi. Bulevardin ”Naisten matkassa” kestää 10.8.2014 saakka, mainio syy käydä fiilistelemässä Helsingissä uudelleen.

Toinen päivän näyttelyistä oli Helsingin Taidemuseossa 13.7. asti oleva ”Yksin”. Näyttely oli mieleenpainuva, hyvin surullinen tosin. Heini Partasen ääniteos vangitsi minut pitkäksi toviksi kuuntelemaan ihmisten tarinoita yksinäisyydestä, miten päivät kuluvat kun ei todella ole ketään kenen kanssa puhua. Tarinat olivat koskettavia, ilman suuria tunteita puhuttuja pätkiä yksinäisten ihmisten arjesta. Suosittelen käymään ajan kanssa. Aiheeseen liittyen: luin pari päivää sitten yhden vapaaehtoistyöntekijän haastattelun, jossa hän kertoi miten hän työskentelee ruoka-avussa ja käy viemässä ihmisille kotiinkin ruoka-avustuskasseja. ”Yksin” jäi pitkäksi aikaa mieleen pyörimään.

Näyttelyiden jälkeen oli aika suunnata kohti Sipoota ja villivihanneskävelyä. Sadetta uhmaten oli lähes parikymmentä ihmistä saapunut paikalle ja kumisaappaat lonksuen painalsimme lähipientareita tutkimaan. Kivaa oli!

(kuva saaliista myöhemmältä ajankohdalta)

Elätän sitkeästi illuusiota siitä, että kykenen kesällä käymään kymmenissä ellei jopa sadoissa taidetapahtumissa. Kuvittelen lapsellisesti, että vuorokauden tunnit tuplaantuvat loman koittaessa. Raaka totuushan on, että ne tikittävät eteenpäin kahta kauheammalla vauhdilla. Kuitenkin riivin kasaan listan, jonka julkaisen muillekin vinkkaamaan mielenkiintoisista kohteista.

Mäntän kuvataideviikot 9.6. – 31.8.2013

Toivakan kirkko ark. 10 -16

Naivistit Iittalassa 25.5. – 25.8. 2013

Taikametsän siimeksessä – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun metsäkuvituksia, Emil Cedercreutzin museo / Harjavalta 19.5. – 29.9.2013

Suomen metsästysmuseo, kaksi näyttelyä / Riihimäki 6.6. alkaen

Onni Oja, maiseman mestari Riihimäen taidemuseo 15.6. – 15.9.

Tapio Wirkkalan näyttely, Riihimäen lasimuseo 17.5. alkaen

Albert König Pekka Halosen vieraana, Halosenniemi 15.5. – 9.6. 2013

Martta Wendelinin 120-vuotisjuhlanäyttely, taiteilijakoti Erkkola / Tuusula, 2.5. alkaen

Adolf Bock ja meritaide, Tikanojan taidekoti / Vaasa, 9.6. alkaen

Visavuoressa pari näyttelyä (Launis ja Suomalainen)/ Valkeakoski, 25.5. alkaen

Tänään hoksasin vielä yhden käyntikohteen, joka innoitti minua alustavasti rakentelemaan Helsinki-päivää…en ole hetkeen aikaan käynyt Ateneumissa, Sinebrychoffin taidemuseossa, Kiasmassa ♥

Viime vuosina kesääni on kuulunut ajelu Tampereelta Mäntän Kuvataideviikoille, näin ajattelin tänäkin vuonna tehdä. Pidän siitä, että kuraattori vaihtuu vuosittain ja näyttely muuttuu väistämättä. Tänä vuonna tehtävää hoitaa Jyrki Siukonen, joka ohjastaa 20-vuotisjuhlaansa viettävää nykytaiteen tapahtumaa otsikolla ”Unien kaupunki”. Kuvataideviikot avautuu 9.6. ja paikkahan on vanha teollisuusrakennus Pekilo.

Viime vuonna oli ensimmäistä kertaa ainakin pariin vuoteen siedettävä sää kierrellä näyttelyssä. Kuuman auringon paahtaessa taivaan täydeltä ei ole varsinaisesti virkistävää kierrellä paksuseinäisessä rakennuksessa, vaikka taide kiinnostaisi kuinka paljon tahansa. Pekilon ainoa puute on kahvilan olemattomuus – itse ainakin kaipaan hetken istahtamista ja nähdyn sulattelua, joidenkin teosten/esitysten ääreen tekee mieli palata tauon jälkeen uudelleen. Olenkin istahdellut penkeille, tuijotellut tyhjyyteen tai oleskellut jonkun aikaa portaissa mietiskellen.

En ole ollut koskaan mikään innokas videoinstallaatioiden ihailija ja siksi yllätinkin itseni (myönteisesti!) olemalla erityisen onnellinen kahdesta lyhytelokuvasta. Ensimmäisenä katsoin Hanna Saarikosken hypnoottisen kauniin ”See Paris and die” – pidin aivan todella, todella paljon ja haluaisin sen omakseni jotta saisin katsella elokuvaa mielin määrin ♥

Toinen suosikkini oli Guido van der Werven videoinstallaatio Nummer vier: I don’t want to get involved in this. I don’t want to be part of this. Talk me out of it. Installaatio koostui kolmesta ilahduttavan merkillisestä videosta ja klassisesta musiikista. Katsoin sen kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla meitä oli muutama ihminen hämärässä huoneessa katsomassa kankaalle heijastettua esitystä. Loppuyllätys riemastutti meitä kaikkia yhtälailla ja koin hauskan yhteenkuuluvaisuuden tunteen tuntemattomien ihmisten kanssa. Ehdottoman suositeltava kokemus.

Ehkä pääsen lopultakin jopa käymään Serlachiuksen museoissa?

No niin. Edellinen päivitys oli pikainen postaus, testasin miten tekstin ja kuvan julkaiseminen onnistuu ja onnistuihan se. Kirjoittelin tämän Retretti-kirjoituksen jo lähes viikko sitten, mutta blogiongelmien takia en suinkaan onnistunut sitä julkaisemaan ja jouduin tallentamaankin sen Wordiin. Onneksi blogivastaava sai tilanteen korjattua ja taas toimii. Linkit hävisivät ja kuvat myös, ajatus niiden uudelleen esiinkaivamisesta nuudutti ja lykkäsin hommaa…tässä nyt kuitenkin muuttamattomana tekstini, siksi siinä puhutaan esim. kolmannesta lomaviikosta ja todellisuudessa nyt on menossa neljäs 🙂

Kolmas lomaviikko menossa ja edelleen jaksan äimistellä sitä, miten älysin toivoa viittä lomaviikkoa tänä vuonna. On tullut tarpeeseen ja vielä jatkuu! Mitään kummempia suunnitelmiahan meillä ei ollut, miehen työrupeama on lähestulkoon kiireimmillään heinäkuussa ja siellä olemme tahkonneet tänäkin kesänä. Silti olen ennättänyt tehdä muutakin ja ehdimme rauhassa käydä myös miehen vanhempien luona Pohjois-Karjalassa. Muutama päivä valmiissa ruoka-/kahvipöydässä oli luksusta minulle ja nautin siitä häpeämättömästi…

Vierailureissun aikana kävin myös Retretissä, ajomatka on varsin kohtuullinen. Kuvataiteessa minulla ei ole mitään tiettyä suuntausta tai aikakautta, jonka kokisin olevan kaikkein läheisin ja mielenkiintoisin. Pidän nykytaiteesta yhtä lailla kuin perinteisestä. Tänä vuonna pääosassa oli  Tyko Sallinen hengenheimolaisineen; Jalmari Ruokokoski, Marcus Collin, Eemu Myntti ynnä muut ekspressionistit. Myntti oli minulle ennestään tuntematon ja pidin aika tavalla hänen töistään näyttelyssä. Collinia ei mainita esitteessä eikä muissa tiedoissa, silti hänen töitään oli esillä. Yhtä lailla kuin pidän tietynlaisesta sievistelystä ja herkistelystä kuvataiteessa, oli minusta ihanan selkeätä katsoa em. taiteilijoiden maalausten värien käyttöä, valon ja varjon asettelua ja havainnoivaa ajankuvausta. Ekspressionistit olivat aikansa kapinallisia ja saivat maalauksillaan aikaan ihmetystä ja närää, mutta milloin mikään uusi suuntaus on saapunut ilman vastustusta? Rohkeita miehiä ja naisia!

Ennen kapuamista Sallisen maailmaan olin kierrellyt pitkät tovit luolissa, joissa viihdyin viimeksikin mainiosti. Tuolloin esillä oli mm. Leonardo da Vincin keksintöjä, tällä kertaa pidin eniten videoesityksistä, mm. Pilvi Takalan ”The Real Snow White” oli hilpeä tarina todellisuuden ja tarun kohtaamisesta. Ehdoton suosikkini oli Cleaning Women-ryhmän Q4: The Last Quarter Year. Pitkällisestä etsimisestä huolimatta en löytänyt esitystä tai katkelmaa siitä mistään, täältä voi kyllä lukea hieman lisää yhden Retretin-kävijän kokemuksista. Tätä esitystä olisin voinut seurata vaikka kuinka kauan, se oli hypnoottisen ihana! Täällä lisää Luolavertausten taiteilijoista.

Viimeinen etappi oli hurmaava Rudolf Koivu. Ei ole ihme, että hän nousi suomalaisten suosikkikuvittajaksi – piirrokset ovat niin upeita, pieniä yksityiskohtia myöten. Lapsuudessa ja nuoruudessa satukirjat olivat lempilukemistani, pitäisi käydä läpi mitä satukirjoja hyllyistäni löytyykään.

Kierreltyäni tarpeeksi kävin vielä testaamassa kahvilan ja sitten takaisin auton rattiin.

Paluumatkan varrelle osui sopivasti Kerimäki ja sen kaunis keltainen puukirkko. Kerimäki vaikuttaa olevan suhteellisen suosittu turistikohde, sijaintinsa ja kirkkonsa takia. Istuin kirkossa pitkän tovin, rauhallinen hetki kirkonpenkillä teki hyvää.

Suomen kesässä oli leppoisaa ajella kohti miehen vanhempien kotia, välillä satoi ja välillä paistoi aurinko. Illalla päivän kruunasi kesän ensimmäinen mansikkakakku, nam!

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kello 09.00 polkaisin uskollisen maantierakettini käyntiin ja suuntasin kohti Vammalaa. Juu juu, Sastamala ei kuulosta yhtään niin kivalta kuin Vammala, en halua käyttää Sastamalaa ellei ole PAKKO. Sää vaikutti mukavan pilviseltä, ei niin hikisen ahdistavalta kuin se yleensä on kirjallisuuspäivillä ollut. Vaan ans’  olla, sieltä se tulipallo alkoi paahtaa ja kuumuus grillasi hien pintaan perinteiseen tyyliin.

Päivä alkoi teltassa kiertelyllä, kahvikupposella ja kahdella kirjaostoksella. A.E.Järvisen ”Särkyvää kirkkautta” vetosi minuun monella tasolla. Ihastuksekseni löysin lisäksi absurdin satiirikokoelman, josta olen lukenut erinäisistä lähteistä mutta kirja on tähän asti jäänyt löytämättä: Slawomir Mrozekin ”Elefantti”. Ote takakannesta: ”Kevään humalluttamat virkamiehet kohoavat ilmaan kotkansiivin ja leijailevat taivaalla sakeina parvina; kanarialintuihin kyllästynyt tuomarinrouva pitää häkissä ilmielävää edistysmielistä; viisas leijona kieltäytyy syömästä kristittyjä; kirjailijakunta järjestäytyy sotilaallisesti, pukeutuu univormuihin ja on kompastua leppäkerttuun.” Vaikuttaa hurmaavalta mahdollisuudelta pölläyttää mieli lentoon!

Teltan koluttuani ja kieltäydyttyäni suorastaan stoalaisesti runsaista houkutuksista astelin Sylvään koulun puolelle. Sivupolkuna mainittakoon, että ko. koulussa vaikuttaa olevan harvinaisen selväjärkinen rehtori joka edes yrittää osallistua varttuvien nuorten kasvatukseen. Hän jakaa mielipiteitä ja on onnistunut hämmentämään pieniä piirejä puuttumalla mm. koululaisten tupakointiin. Erinomaista!

Ja sivupolulta takaisin kouluun. Pettymys oli suuri, kun SKS:n ”sika säkissä”-pussi oli poistunut! Viime vuonna säkin sisältö oli laimea ja kehno, muina vuosina on siellä ollut aina enemmän tai vähemmän helmiä. Buhuu, sika takaisin säkkiin! SKS:n pisteestä löysin loput ostokseni (paitsi ostin yhden pokkaridekkarin Rosebudilta, mutta sitä ei lasketa): Kirsi Salosen ”Synti ja sovitus, rikos ja rangaistus – suomalaisten rikkomuksista keskiajalla” sekä Kaarina Kosken ”Kuoleman voimat – kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä”. Odotan kovasti hetkeä, jolloin voin ajan kanssa tarttua näihin teoksiin.

Ostamatta jäivät se perinteinen Robertson Daviesin ”Mikä verissä on” (ei löydy, ei) sekä Jalna-sarjan kirjoja muutama kappale (niitä ei näyttänyt olevan kenelläkään mukana). Ryhdyn pörräämään antikka.netissä, sieltä olen tehnyt onnistuneita ostoksia.

Ei ollut puhettakaan siitä, että olisin tunkenut itseni muiden hikoilijoiden kanssa millekään yleisöluennolle vaikka aiheet olivat herkullisia. Istahdin ilmastoituun autoon ja lähdin kurvailemaan maalaisteitä pitkin naivistinäyttelyyn. Olin tuudittautunut onnelliseen, viileään olotilaan automatkan aikana ja oven avaaminen ulkoilmaan lasimuseon pihamaalla oli järkytys. Huumaava sauna odotti ja toivoin, että olisin voinut heittää vaatteet pois. Olisinkohan ollut edes pikku-uutisen arvoinen maailmassa, jossa tapahtuu joka sekunti jotain mielenkiintoista?

Naivistinäyttely ei hetkauttanut minua puoleen eikä toiseen. Taiteilijat olivat pitkälti samoja kuin edellisvuosina, aiheet samoja ja olo vähän hämmentynyt – missä oli hätkähdyttävä naivismi? Kyseenalaistava ja anarkistinen? Tuli väistämättä mieleeni, että on löydetty varma rahasampo ja yleisö tykkää pikkusievistä ja hauskoista teoksista joten mitäpä sellaista formaattia muuttamaan. Ymmärrän kyllä, että on lohdullista ja turvallista hakeutua paikkaan jossa ei mikään muutu. Itse taidan jättää naivistit tauolle ja palata asiaan joskus tulevaisuudessa. Ehkä.

Päivä oli tyytyväisyyttä täynnä, luonto hehkui kauneimmillaan ja loma kurkisteli nurkan takana. Tänä kesänä on tarkoituksena käydä vielä muutamassa mielenkiintoa herättäneessä paikassa, niistä kenties raportointia tuonnempana.

Mukavan ukkosen murina kaikuu ulkoa, sadetta ei tosin näy mutta ilma on viilentynyt ihanasti ♥ On ollut muutama kuuma yö, olisi ollut mukavaa nukkua mutta eipä se niin vain käynytkään. On äärettömän kivaa, että on kesä mutta ihan muutaman asteen viileämpää saisi olla…

Kesäloma alkaa heinäkuussa, odottelen sitä riemumielin! Jotain ohjelman tapaista on mielessä, mutta ei mitään ihmeempää. Maakuntamatkailua Oriveden, Mäntän, Iittalan ym. suuntaan on toki suunnitteilla ja niistä seuraakin raporttia tuonnempana. Kylttyyriä, katsokaas.

Olen vapaahetkinäni lueskellut kirjahyllyssäni unohduksiin vaipuneita kirjoja, mutta hain kirjastostakin pitkästä aikaa jotain muutakin luettavaa kuin vain opiskeluihin liittyvää. Katsotaan, jaksanko jo tänään viileydestä virkistyneenä tarttua tähän teokseen, se vaikuttaa tosin ehkä enemmän jo lomalla olevalle sopivalta 🙂

Olen viime aikoina miettinyt ruokaa – lähinnä raaka-aineiden puhtautta, kotimaisuutta ja järkevää kuluttamista. Olen pyrkinyt suosimaan kotimaisia tuotteita, mutta en enää tiedä enkä usko sen olevan järkevää. Kotimaisuus esim. perunoissa maksaa aivan järkyttävästi! Jos on varaa kuljettaa uusia perunoita Ruotsista tänne myytäväksi ja hinta on monin kerroin vähemmän kuin kotimaisilla perunoilla, en tiedä yhtään syytä miksi en niitä ostaisi. Kotimaisia tuottajia tuetaan jo muutenkin, laitan täst’edes rahani edullisempaan vaihtoehtoon mutta mietin myös terveellisyyttä. Pidän tomaateista, mutta jostain Etelä-Euroopasta keskellä talvea tuodut tomaatit eivät innosta. Kotimaiset kasvihuonetomaatitkin saavat olla minulta rauhassa. Yhtäkaikki, vaikeata on päästä selville siitä mikä on järkevää ja mikä ei!

Emman lisäksi Didrichsenin taidemuseo on minulle tuntematon paikka. Helmikuussa siellä avautui ”Hugo Simberg & Niemenlautta”, näyttely jossa käydään läpi Simbergille tärkeän kesänviettopaikan innoittamia töitä. Näyttely on avoinna elokuun loppuun, olen äärimmäisen häpeissäni jos en ennätä Kuusisaareen ennen sitä!

Hugo Simberg oli ensimmäinen kuvataiteilija, josta innostuin. ”Haavoittunut enkeli” oli ilman muuta se, joka kiinnitti huomioni jo lapsena, mutta kaikkein rakkaimpia ja hurmaavimpia ovat ne hänen töistään joissa Kuolema on läsnä. ”Kuoleman puutarha” on teos, jota katsellessani tunnen suurta mielenrauhaa. Luuranko verhoutuneena mustaan kaapuun on tuttu kauhuelokuvistakin, mutta Simbergin luurankohahmo on rauhallinen, jopa surullinen apulainen. Se suorittaa annettuja tehtäviä, ei ilakoiden vaan työtään suorittaen (vrt. ”Sallittu”).

Olen kartoittanut kevään/kesän/syksyn kulttuuritarjontaa ja ensimmäisenä huomioni kiinnittyi katalonialaiseen, jo edesmenneeseen, taiteilijaan jonka töiden näyttely tarjoutuu näkyville EMMAssa. En ole aikaisemmin käynyt ko. museossa enkä liioin ole käynyt Mirón näyttelyssä, mielenkiintoista tarjottavaa siis monella tapaa. Mirón lisäksi näytteillä on suomalaisten taiteilijoiden töitä: Ole Kandelin (jonka erityisen lyhyen uran tuotokset olivat näytteillä EMMAssa jo vuonna 2008), Ernst Mether-Borgström, Rolf Sandqvist, Max Salmi,  Kauko Lehtinen, Antti Vuori ja Kari Huhtamo.

Pidän monenlaisesta taiteesta, tässä näyttelyssä on pääpaino ilmeisesti veistoksilla. Kuvataide on minusta viehättävintä, mutta veistoksetkin ovat mielenkiintoisia. Olin aikaisemmin lähestulkoon vain perinteisen kuvataiteen ystävä, mutta olen innostunut viime vuosina (vuosikymmenenä) enemmän nykytaiteesta. Tosin on mainittava, että käydessäni ensimmäistä kertaa Helsingin Kiasmassa ihailin enemmän itse rakennuksen arkkitehtuuria kuin sen sisältämää taidetta.

Hurmaavat värit omaava teos, jonka kuva on otettu täältä.