Almamaria

Posts Tagged ‘luonto ihminen elämä’

No niin. Edellinen päivitys oli pikainen postaus, testasin miten tekstin ja kuvan julkaiseminen onnistuu ja onnistuihan se. Kirjoittelin tämän Retretti-kirjoituksen jo lähes viikko sitten, mutta blogiongelmien takia en suinkaan onnistunut sitä julkaisemaan ja jouduin tallentamaankin sen Wordiin. Onneksi blogivastaava sai tilanteen korjattua ja taas toimii. Linkit hävisivät ja kuvat myös, ajatus niiden uudelleen esiinkaivamisesta nuudutti ja lykkäsin hommaa…tässä nyt kuitenkin muuttamattomana tekstini, siksi siinä puhutaan esim. kolmannesta lomaviikosta ja todellisuudessa nyt on menossa neljäs 🙂

Kolmas lomaviikko menossa ja edelleen jaksan äimistellä sitä, miten älysin toivoa viittä lomaviikkoa tänä vuonna. On tullut tarpeeseen ja vielä jatkuu! Mitään kummempia suunnitelmiahan meillä ei ollut, miehen työrupeama on lähestulkoon kiireimmillään heinäkuussa ja siellä olemme tahkonneet tänäkin kesänä. Silti olen ennättänyt tehdä muutakin ja ehdimme rauhassa käydä myös miehen vanhempien luona Pohjois-Karjalassa. Muutama päivä valmiissa ruoka-/kahvipöydässä oli luksusta minulle ja nautin siitä häpeämättömästi…

Vierailureissun aikana kävin myös Retretissä, ajomatka on varsin kohtuullinen. Kuvataiteessa minulla ei ole mitään tiettyä suuntausta tai aikakautta, jonka kokisin olevan kaikkein läheisin ja mielenkiintoisin. Pidän nykytaiteesta yhtä lailla kuin perinteisestä. Tänä vuonna pääosassa oli  Tyko Sallinen hengenheimolaisineen; Jalmari Ruokokoski, Marcus Collin, Eemu Myntti ynnä muut ekspressionistit. Myntti oli minulle ennestään tuntematon ja pidin aika tavalla hänen töistään näyttelyssä. Collinia ei mainita esitteessä eikä muissa tiedoissa, silti hänen töitään oli esillä. Yhtä lailla kuin pidän tietynlaisesta sievistelystä ja herkistelystä kuvataiteessa, oli minusta ihanan selkeätä katsoa em. taiteilijoiden maalausten värien käyttöä, valon ja varjon asettelua ja havainnoivaa ajankuvausta. Ekspressionistit olivat aikansa kapinallisia ja saivat maalauksillaan aikaan ihmetystä ja närää, mutta milloin mikään uusi suuntaus on saapunut ilman vastustusta? Rohkeita miehiä ja naisia!

Ennen kapuamista Sallisen maailmaan olin kierrellyt pitkät tovit luolissa, joissa viihdyin viimeksikin mainiosti. Tuolloin esillä oli mm. Leonardo da Vincin keksintöjä, tällä kertaa pidin eniten videoesityksistä, mm. Pilvi Takalan ”The Real Snow White” oli hilpeä tarina todellisuuden ja tarun kohtaamisesta. Ehdoton suosikkini oli Cleaning Women-ryhmän Q4: The Last Quarter Year. Pitkällisestä etsimisestä huolimatta en löytänyt esitystä tai katkelmaa siitä mistään, täältä voi kyllä lukea hieman lisää yhden Retretin-kävijän kokemuksista. Tätä esitystä olisin voinut seurata vaikka kuinka kauan, se oli hypnoottisen ihana! Täällä lisää Luolavertausten taiteilijoista.

Viimeinen etappi oli hurmaava Rudolf Koivu. Ei ole ihme, että hän nousi suomalaisten suosikkikuvittajaksi – piirrokset ovat niin upeita, pieniä yksityiskohtia myöten. Lapsuudessa ja nuoruudessa satukirjat olivat lempilukemistani, pitäisi käydä läpi mitä satukirjoja hyllyistäni löytyykään.

Kierreltyäni tarpeeksi kävin vielä testaamassa kahvilan ja sitten takaisin auton rattiin.

Paluumatkan varrelle osui sopivasti Kerimäki ja sen kaunis keltainen puukirkko. Kerimäki vaikuttaa olevan suhteellisen suosittu turistikohde, sijaintinsa ja kirkkonsa takia. Istuin kirkossa pitkän tovin, rauhallinen hetki kirkonpenkillä teki hyvää.

Suomen kesässä oli leppoisaa ajella kohti miehen vanhempien kotia, välillä satoi ja välillä paistoi aurinko. Illalla päivän kruunasi kesän ensimmäinen mansikkakakku, nam!

Viime aikoina olen miettinyt ihmiseloa. Juu, ei ole kovin pieni tai vaatimaton miettimisen aihe. Lienee menneen ajan romantisointia, mutta olen sitä mieltä että ihmisen ei ole hyvä tietää kaikkea mitä maailmassa tapahtuu. Nykyajan infoähky on totisinta totta – uutisia tulee jatkuvasti televisiosta, radiosta ja internetistä. Sanomalehdet ovat joutuneet osaan, jossa uutiset tarjoillaan jo vanhentuneina mutta joskus jopa ammattitaitoisen toimittajan työstämänä. Maa järisee kymmenien tuhansien kilometrien päässä ja saamme tietää siitä suunnilleen samaan aikaan kuin paikalliset asukkaat. Ajatellaan aikaa sata vuotta sitten. Uutiset kulkivat maan sisälläkin hitaasti, saati mantereelta toiselle. Kun tapahtumat olivat sattuneet jo aikaa sitten, olivat ne vähemmän järkyttäviä. Oli helpompi pitää asiat etäällä, kun pitkien välimatkojen taittaminen vei todella aikaa eikä sujunut yhtä nopeasti kuin tänään. Maapallo on kutistunut, asiat ovat lähempänä ja kaukaiset tuntemattomia ihmisiä kohdanneet tragediat koskettavat.

Nyky-yhteiskunnassa ei tahdo enää olla sijaa hitaille ihmisille. Perehtymisen uuteen työpaikkaan halutaan sujuvan nopeasti, uusi työntekijä ei saa oppia rauhassa vaan kaiken täytyy tapahtua äkkiä. Ei ole aikaa antaa ihmisten olla erilaisia. Mihin meillä kaikilla on niin kiire? Tekemään virheitä, minun alallani siis hoitovirheitä? Ymmärrän ihmisiä, jotka saavat tarpeekseen ns. sivistyksestä. Pentti Linkolan ajatukset ovat edelleen varsin radikaaleja, mutta hän ainakin elää sanojensa mukaisesti.