Almamaria

Posts Tagged ‘Kieli’

Viime viikonloppu oli minulle käännekohta: ei enää lunta, kiitos. Olen nauttinut todella tästä oikeasta talvesta, mutta nyt on mieli jo kääntynyt kevättä kohden. Lintujen kiihkeä laulu keventää mieltä, aurinko lämmitti varsinkin tänään ja räystäät tiputtelevat vettä!

Eilen kävin kampaajalla hakemassa auringon värejä hiuksiin, siellä käynti virkistää aina. Sain yli vuosi sitten vinkin tästä kampaamosta ja helpotus on ollut suuri, pitkästä aikaa voin istuutua kampaajan tuoliin ja antaa vapaat kädet. En suhtaudu kovin vakavasti hiuksiini muutenkaan, katastrofia en ole koskaan kokenut – tosin kerran hiukset olivat aivan räikeän punaiset 🙂

Ennen kampaamosessiota ehdin käydä kirjakaupassa katselemassa alekirjoja. Pokkareista oli tarjous, 3 kappaletta 10 euroa ja sieltä löytyikin uusi tuttavuus, dekkarikirjailija Åsa Larsson ja vanha tuttu Torey Hayden. Olin kampaamossa hieman etuajassa, istuin odottamaan ja ryhdyin lueskelemaan Larssonin kirjaa ”Kunnes vihasi asettuu”. Kirja vei mukanaan heti ensimmäisillä sivuilla – jatkoin lukemista kampaajan tehdessä töitä pääni parissa, kävin kahvilla kotimatkalla ja luin siellä, odottaessani bussia ehdin lukea hieman ja bussissakin luin kunnes tuli huono olo. Viimeiset sivut ahmin kotona 🙂 Rikoskirjallisuus on vaikea laji, vaikka sillä onkin alatyyppejä moneen lähtöön. Itseäni kiinnostaa eniten Agatha Christien tyyliset kirjat, joissa ei mässäillä suolenpätkillä ja kuvailla yksityiskohtaisesti murhien suorittamista. Ruth Rendell, Patricia Highsmith ja P.D. James viehättävät myös sujuvalla kerronnallaan. Åsa Larssonista pidin, vaikka herkempi (= äiti!) ihminen voikin menettää yöunensa hänen kertomuksestaan.

Tänään on ollut vuorossa Haydenin ”Tiikerilapsi”, hänen tosikertomuksensa vievät samalla tavalla mukanaan. Välillä laitoin paistilihat uuniin, käytin koiran lenkillä ja vaihdoin likoavaan kieleen veden. Illalla kypsytellään taas ammuun kieltä, nam nam.

Siivosin kirjahyllyäni pari viikkoa sitten ja tarjosin sieltä poistamiani kirjoja ensin divariin (eivät huolineet, ei mene kuulemma kaupaksi nyyh) ja sitten tyrkkäsin ne Huutonettiin. Ei tullut yhtään huutoa. Ilmeisesti rakkaat kirjani ovat vain omasta mielestäni hienoja ja hyviä, täytyy seuraavaksi tarjota niitä vanhainkoteihin. Eivät varmaan kelpaa sinnekään…

Oheisen kuvan myötä siirryn unelmoimaan vihreästä keväästä!