Posts Tagged ‘taide’

PostHeaderIcon Lista itselleni ja muille

Elätän sitkeästi illuusiota siitä, että kykenen kesällä käymään kymmenissä ellei jopa sadoissa taidetapahtumissa. Kuvittelen lapsellisesti, että vuorokauden tunnit tuplaantuvat loman koittaessa. Raaka totuushan on, että ne tikittävät eteenpäin kahta kauheammalla vauhdilla. Kuitenkin riivin kasaan listan, jonka julkaisen muillekin vinkkaamaan mielenkiintoisista kohteista.

Mäntän kuvataideviikot 9.6. – 31.8.2013

Toivakan kirkko ark. 10 -16

Naivistit Iittalassa 25.5. – 25.8. 2013

Taikametsän siimeksessä – Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun metsäkuvituksia, Emil Cedercreutzin museo / Harjavalta 19.5. – 29.9.2013

Suomen metsästysmuseo, kaksi näyttelyä / Riihimäki 6.6. alkaen

Onni Oja, maiseman mestari Riihimäen taidemuseo 15.6. – 15.9.

Tapio Wirkkalan näyttely, Riihimäen lasimuseo 17.5. alkaen

Albert König Pekka Halosen vieraana, Halosenniemi 15.5. – 9.6. 2013

Martta Wendelinin 120-vuotisjuhlanäyttely, taiteilijakoti Erkkola / Tuusula, 2.5. alkaen

Adolf Bock ja meritaide, Tikanojan taidekoti / Vaasa, 9.6. alkaen

Visavuoressa pari näyttelyä (Launis ja Suomalainen)/ Valkeakoski, 25.5. alkaen

Tänään hoksasin vielä yhden käyntikohteen, joka innoitti minua alustavasti rakentelemaan Helsinki-päivää…en ole hetkeen aikaan käynyt Ateneumissa, Sinebrychoffin taidemuseossa, Kiasmassa

 

PostHeaderIcon Retretti-raportti

No niin. Edellinen päivitys oli pikainen postaus, testasin miten tekstin ja kuvan julkaiseminen onnistuu ja onnistuihan se. Kirjoittelin tämän Retretti-kirjoituksen jo lähes viikko sitten, mutta blogiongelmien takia en suinkaan onnistunut sitä julkaisemaan ja jouduin tallentamaankin sen Wordiin. Onneksi blogivastaava sai tilanteen korjattua ja taas toimii. Linkit hävisivät ja kuvat myös, ajatus niiden uudelleen esiinkaivamisesta nuudutti ja lykkäsin hommaa…tässä nyt kuitenkin muuttamattomana tekstini, siksi siinä puhutaan esim. kolmannesta lomaviikosta ja todellisuudessa nyt on menossa neljäs 🙂

Kolmas lomaviikko menossa ja edelleen jaksan äimistellä sitä, miten älysin toivoa viittä lomaviikkoa tänä vuonna. On tullut tarpeeseen ja vielä jatkuu! Mitään kummempia suunnitelmiahan meillä ei ollut, miehen työrupeama on lähestulkoon kiireimmillään heinäkuussa ja siellä olemme tahkonneet tänäkin kesänä. Silti olen ennättänyt tehdä muutakin ja ehdimme rauhassa käydä myös miehen vanhempien luona Pohjois-Karjalassa. Muutama päivä valmiissa ruoka-/kahvipöydässä oli luksusta minulle ja nautin siitä häpeämättömästi…

Vierailureissun aikana kävin myös Retretissä, ajomatka on varsin kohtuullinen. Kuvataiteessa minulla ei ole mitään tiettyä suuntausta tai aikakautta, jonka kokisin olevan kaikkein läheisin ja mielenkiintoisin. Pidän nykytaiteesta yhtä lailla kuin perinteisestä. Tänä vuonna pääosassa oli  Tyko Sallinen hengenheimolaisineen; Jalmari Ruokokoski, Marcus Collin, Eemu Myntti ynnä muut ekspressionistit. Myntti oli minulle ennestään tuntematon ja pidin aika tavalla hänen töistään näyttelyssä. Collinia ei mainita esitteessä eikä muissa tiedoissa, silti hänen töitään oli esillä. Yhtä lailla kuin pidän tietynlaisesta sievistelystä ja herkistelystä kuvataiteessa, oli minusta ihanan selkeätä katsoa em. taiteilijoiden maalausten värien käyttöä, valon ja varjon asettelua ja havainnoivaa ajankuvausta. Ekspressionistit olivat aikansa kapinallisia ja saivat maalauksillaan aikaan ihmetystä ja närää, mutta milloin mikään uusi suuntaus on saapunut ilman vastustusta? Rohkeita miehiä ja naisia!

 

Ennen kapuamista Sallisen maailmaan olin kierrellyt pitkät tovit luolissa, joissa viihdyin viimeksikin mainiosti. Tuolloin esillä oli mm. Leonardo da Vincin keksintöjä, tällä kertaa pidin eniten videoesityksistä, mm. Pilvi Takalan ”The Real Snow White” oli hilpeä tarina todellisuuden ja tarun kohtaamisesta. Ehdoton suosikkini oli Cleaning Women-ryhmän Q4: The Last Quarter Year. Pitkällisestä etsimisestä huolimatta en löytänyt esitystä tai katkelmaa siitä mistään, täältä voi kyllä lukea hieman lisää yhden Retretin-kävijän kokemuksista. Tätä esitystä olisin voinut seurata vaikka kuinka kauan, se oli hypnoottisen ihana! Täällä lisää Luolavertausten taiteilijoista.

 

 

Viimeinen etappi oli hurmaava Rudolf Koivu. Ei ole ihme, että hän nousi suomalaisten suosikkikuvittajaksi – piirrokset ovat niin upeita, pieniä yksityiskohtia myöten. Lapsuudessa ja nuoruudessa satukirjat olivat lempilukemistani, pitäisi käydä läpi mitä satukirjoja hyllyistäni löytyykään.

 

Kierreltyäni tarpeeksi kävin vielä testaamassa kahvilan ja sitten takaisin auton rattiin.

 

Paluumatkan varrelle osui sopivasti Kerimäki ja sen kaunis keltainen puukirkko. Kerimäki vaikuttaa olevan suhteellisen suosittu turistikohde, sijaintinsa ja kirkkonsa takia. Istuin kirkossa pitkän tovin, rauhallinen hetki kirkonpenkillä teki hyvää.

Suomen kesässä oli leppoisaa ajella kohti miehen vanhempien kotia, välillä satoi ja välillä paistoi aurinko. Illalla päivän kruunasi kesän ensimmäinen mansikkakakku, nam!

 

PostHeaderIcon Kuusijalkaisista vihollisista Herran tarhureihin

Ensimmäistä kertaa Vanhan Kirjallisuuden Päivien vierailuhistoriassani en ollut sulaa helteessä! Sain jälleen perjantain vapaaksi, olen mieltynyt tuohon ensimmäiseen tapahtumapäivään. Hilpaisin paikalle vasta yhdentoista tienoilla, kokeilin uutta lähestymistapaa ihmismassan joukkoon. Aiempina vuosina olen ollut tikkana paikalla, kun päivät alkavat mutta tämäkin ajankohta oli aivan hyvä. Ensi vuonna suunnittelin aloittavani kierrokseni poikkeuksellisesti sisätiloista eli koulun kerroksista, siellä on valtavasti mielenkiintoisia kohteita!

Suosittelen osallistujia ottamaan mukaan vesipullon, siitä oli varsin virkistävää hörppiä kun pidin huilitauon penkillä istuen. Tuin myös kahvilatoimintaa ostamalla limsan ja ruisleivän, ne oli mukava rauhassa nautiskella auringonpaisteessa teltan edustalla istuen. Bonuksena sain kuulla juoruja Turun asuntopolitiikasta menneinä vuosikymmeninä 🙂

Olin todella hillityssä mielentilassa, sillä ostin vain 7 kirjaa. Toki teki mieli muutakin, mutta laskin kymmeneen ja jatkoin matkaa…

Ensimmäisenä hankin yhden nuoruuteni suosikkikirjailijan kirjoista, Jules Vernen ”Salaperäinen saari”. Vernen seikkailukirjoja oli mukava lukea, hyvällä mielikuvituksella varustettuna niitä lukiessa voi matkata maailman ääriin ja vähän kauemmaskin. Nuorelle sukulaiselleni täytyy esitellä Vernen tuotantoa, kunhan hän hieman vielä vanhenee – tai kuka ties tarinat viehättäisivät juuri nyt?

Lena Huldénin ”Kuusijalkainen vihollinen – niveljalkaisten vaikutus länsimaiseen sodankäyntiin” lumosi minut välittömästi ja nappasin äkkiä kirjan tiskistä! Vaikuttaa odotusteni mukaisesti todella kiehtovalta teokselta.

Lähes liikuttava hetki oli se, kun äkkäsin Edgar Lee Masterin ”Spoon River antologia”n. Suosittelen kirjaa lämpimästi, edesmenneiden tarinat ovat riipaisevia ja osuvat erittäin hyvin myös tähän aikaan. Selailin kirjaa hetki sitten ja samat tarinat liikuttivat minua samalla tavoin kuin pari vuosikymmentä sitten.

Koulun sisälle siirryttyäni pidin penkillä istuen vesitauon, lepuutin jalkojani ja nautin viileydestä. Tänä vuonna minua siunattiin vähemmän tunkkaisella ilmalla, ilmastointiin oli panostettu sillä viime vuonna koulun sisällä oli välillä tukala olla; ilma ei liikahtanut minnekään, ikkunat olivat apposen auki mutta tuulenvirettä ei tullut suunnasta eikä toisesta. Tänä vuonna oli useampaan paikkaan viritelty tuulettimia ja se oli erittäin järkevästi tehty. Koulussa kiertelin ensin alakerrassa (pakollisen vessaan jonotuksen jälkeen) ja törmäsin eräässä pisteessä Margaret Atwoodin kirjaan, joka oli ollut mielessäni jo aikaisemmin: ”Herran tarhurit”. Atwoosin aikaisempi kirja, ”Nimeltään Grace”, on yksi hienoimmista lukemistani kirjoista. Odotan mielenkiintoista lukukokemusta…

Parikymppisenä tutustuin itävaltalaissyntyisen Peter Handken kirjoihin, ensimmäinen oli muistaakseni ”Toiston pysyvyys”. Pidin kovasti, Handken tapa kirjoittaa on kiehtovan seikkaperäinen ja yksityiskohtainen – tosin eri tavalla kuin esim. Kalle Päätalon 🙂 Nautin kirjoista, joiden kieli on sujuvaa ja kulkee polveillen lauseesta toiseen, ilman että minun tarvitsee keskeyttää lukemista ärtyneenä kirjoitusvirheistä. Sitäpaitsi, Handke on yhdessä Wim Wendersin kanssa tehnyt käsikirjoituksen elokuvaan ”Berliinin taivaan alla” ja se taas on elokuva, joka voittaa kaikki maailman elokuvat. Kirjallisuuspäiviltä löysin ”Puhtaan kokemisen hetki” kirjan, enkä muista sitä aiemmin lukeneeni. Voi olla, että säästelen sen syksyn lukupinoon.

Koulun kakkoskerroksessa oli edustettuna mm. pienehkö Savukeidas-kustannus, joka on kunnostautunut kääntämällä Virginia Woolfin esikoisromaanin ”Menomatka”. Merkittävä kirjailija ja vielä kun kirja oli ”messutarjouksessa” niin ostettavahan se oli. Vaatii aikaa ja paneutumista, ei siis ensisijainen kevyt kesälukeminen.

Samaiselta kustantajalta löytyi lisää nuoruuden suosikkejani (vrt. Verne), H.G.Wells! ”Nykyaikainen utopia” on löytöni nimi ja aikaisemmin Wellsiltä on tullut luettua mm. ”Aikakone” joka pelotti ja viehätti samaan aikaan.

Viimeisenä perinteisessä muodossa olevana kirjana ostin Stephen Boothin dekkarin ”Musta koira”, ensimmäinen julkaisu ko. kirjailijalta ja minulle aivan uusi tuttavuus. Aloittelin jo kirjan lukemista, mutta minulla on tällä hetkellä menossa ”monta kirjaa samaan aikaan”-vaihe joten hetken aikaa kuluu ennenkuin osaan kertoa tarkemmin millainen mies on kyseessä.

Ja kas! Viimeisenä mutta sitäkin ilahduttavampana löytönä ostin kympillä ”Seitsemän veljestä” äänikirjana! Saa nähdä, milloin sitä kuuntelen mutta olihan se pakko ostaa kun lukijaksi oli mainittu Ahti Jokinen 🙂

Tyytyväisenä olotilaani ja löytöihini suuntasin kotiin, tällä kertaa en yhdistänyt kirjallisuuteen kuvataidetta vaan jätin Iittalan naivistit omaksi käyntikerrakseen. Vähältä jo piti, etten siellä loman alettuani poikennut mutta aikataulu ei antanut myöten vaikka ohi ajoin. Täytyyhän siellä viettää kunnolla aikaa ja katsastaa hunajapuodin valinnanvarat, nam.

 

PostHeaderIcon Etkö kuule arkaa virttä ensi sirkan?

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kello 09.00 polkaisin uskollisen maantierakettini käyntiin ja suuntasin kohti Vammalaa. Juu juu, Sastamala ei kuulosta yhtään niin kivalta kuin Vammala, en halua käyttää Sastamalaa ellei ole PAKKO. Sää vaikutti mukavan pilviseltä, ei niin hikisen ahdistavalta kuin se yleensä on kirjallisuuspäivillä ollut. Vaan ans’  olla, sieltä se tulipallo alkoi paahtaa ja kuumuus grillasi hien pintaan perinteiseen tyyliin.

Päivä alkoi teltassa kiertelyllä, kahvikupposella ja kahdella kirjaostoksella. A.E.Järvisen Särkyvää kirkkautta” vetosi minuun monella tasolla. Ihastuksekseni löysin lisäksi absurdin satiirikokoelman, josta olen lukenut erinäisistä lähteistä mutta kirja on tähän asti jäänyt löytämättä: Slawomir Mrozekin ”Elefantti”. Ote takakannesta: ”Kevään humalluttamat virkamiehet kohoavat ilmaan kotkansiivin ja leijailevat taivaalla sakeina parvina; kanarialintuihin kyllästynyt tuomarinrouva pitää häkissä ilmielävää edistysmielistä; viisas leijona kieltäytyy syömästä kristittyjä; kirjailijakunta järjestäytyy sotilaallisesti, pukeutuu univormuihin ja on kompastua leppäkerttuun.” Vaikuttaa hurmaavalta mahdollisuudelta pölläyttää mieli lentoon!

Teltan koluttuani ja kieltäydyttyäni suorastaan stoalaisesti runsaista houkutuksista astelin Sylvään koulun puolelle. Sivupolkuna mainittakoon, että ko. koulussa vaikuttaa olevan harvinaisen selväjärkinen rehtori joka edes yrittää osallistua varttuvien nuorten kasvatukseen. Hän jakaa mielipiteitä ja on onnistunut hämmentämään pieniä piirejä puuttumalla mm. koululaisten tupakointiin. Erinomaista!

Ja sivupolulta takaisin kouluun. Pettymys oli suuri, kun SKS:n ”sika säkissä”-pussi oli poistunut! Viime vuonna säkin sisältö oli laimea ja kehno, muina vuosina on siellä ollut aina enemmän tai vähemmän helmiä. Buhuu, sika takaisin säkkiin! SKS:n pisteestä löysin loput ostokseni (paitsi ostin yhden pokkaridekkarin Rosebudilta, mutta sitä ei lasketa): Kirsi Salosen ”Synti ja sovitus, rikos ja rangaistus – suomalaisten rikkomuksista keskiajalla” sekä Kaarina Kosken ”Kuoleman voimat – kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä”. Odotan kovasti hetkeä, jolloin voin ajan kanssa tarttua näihin teoksiin.

Ostamatta jäivät se perinteinen Robertson Daviesin ”Mikä verissä on” (ei löydy, ei) sekä Jalna-sarjan kirjoja muutama kappale (niitä ei näyttänyt olevan kenelläkään mukana). Ryhdyn pörräämään antikka.netissä, sieltä olen tehnyt onnistuneita ostoksia.

Ei ollut puhettakaan siitä, että olisin tunkenut itseni muiden hikoilijoiden kanssa millekään yleisöluennolle vaikka aiheet olivat herkullisia. Istahdin ilmastoituun autoon ja lähdin kurvailemaan maalaisteitä pitkin naivistinäyttelyyn. Olin tuudittautunut onnelliseen, viileään olotilaan automatkan aikana ja oven avaaminen ulkoilmaan lasimuseon pihamaalla oli järkytys. Huumaava sauna odotti ja toivoin, että olisin voinut heittää vaatteet pois. Olisinkohan ollut edes pikku-uutisen arvoinen maailmassa, jossa tapahtuu joka sekunti jotain mielenkiintoista?

Naivistinäyttely ei hetkauttanut minua puoleen eikä toiseen. Taiteilijat olivat pitkälti samoja kuin edellisvuosina, aiheet samoja ja olo vähän hämmentynyt – missä oli hätkähdyttävä naivismi? Kyseenalaistava ja anarkistinen? Tuli väistämättä mieleeni, että on löydetty varma rahasampo ja yleisö tykkää pikkusievistä ja hauskoista teoksista joten mitäpä sellaista formaattia muuttamaan. Ymmärrän kyllä, että on lohdullista ja turvallista hakeutua paikkaan jossa ei mikään muutu. Itse taidan jättää naivistit tauolle ja palata asiaan joskus tulevaisuudessa. Ehkä.

Päivä oli tyytyväisyyttä täynnä, luonto hehkui kauneimmillaan ja loma kurkisteli nurkan takana. Tänä kesänä on tarkoituksena käydä vielä muutamassa mielenkiintoa herättäneessä paikassa, niistä kenties raportointia tuonnempana.

PostHeaderIcon Emman jälkeen tulee Hugo

Emman lisäksi Didrichsenin taidemuseo on minulle tuntematon paikka. Helmikuussa siellä avautui ”Hugo Simberg & Niemenlautta”, näyttely jossa käydään läpi Simbergille tärkeän kesänviettopaikan innoittamia töitä. Näyttely on avoinna elokuun loppuun, olen äärimmäisen häpeissäni jos en ennätä Kuusisaareen ennen sitä!

Hugo Simberg oli ensimmäinen kuvataiteilija, josta innostuin. ”Haavoittunut enkeli” oli ilman muuta se, joka kiinnitti huomioni jo lapsena, mutta kaikkein rakkaimpia ja hurmaavimpia ovat ne hänen töistään joissa Kuolema on läsnä. ”Kuoleman puutarha” on teos, jota katsellessani tunnen suurta mielenrauhaa. Luuranko verhoutuneena mustaan kaapuun on tuttu kauhuelokuvistakin, mutta Simbergin luurankohahmo on rauhallinen, jopa surullinen apulainen. Se suorittaa annettuja tehtäviä, ei ilakoiden vaan työtään suorittaen (vrt. ”Sallittu”).

PostHeaderIcon Oi Emma, Emma

Olen kartoittanut kevään/kesän/syksyn kulttuuritarjontaa ja ensimmäisenä huomioni kiinnittyi katalonialaiseen, jo edesmenneeseen, taiteilijaan jonka töiden näyttely tarjoutuu näkyville EMMAssa. En ole aikaisemmin käynyt ko. museossa enkä liioin ole käynyt Mirón näyttelyssä, mielenkiintoista tarjottavaa siis monella tapaa. Mirón lisäksi näytteillä on suomalaisten taiteilijoiden töitä: Ole Kandelin (jonka erityisen lyhyen uran tuotokset olivat näytteillä EMMAssa jo vuonna 2008), Ernst Mether-Borgström, Rolf Sandqvist, Max Salmi,  Kauko Lehtinen, Antti Vuori ja Kari Huhtamo.

Pidän monenlaisesta taiteesta, tässä näyttelyssä on pääpaino ilmeisesti veistoksilla. Kuvataide on minusta viehättävintä, mutta veistoksetkin ovat mielenkiintoisia. Olin aikaisemmin lähestulkoon vain perinteisen kuvataiteen ystävä, mutta olen innostunut viime vuosina (vuosikymmenenä) enemmän nykytaiteesta. Tosin on mainittava, että käydessäni ensimmäistä kertaa Helsingin Kiasmassa ihailin enemmän itse rakennuksen arkkitehtuuria kuin sen sisältämää taidetta.

Hurmaavat värit omaava teos, jonka kuva on otettu täältä.

PostHeaderIcon Hikeä ja ilonkyyneleitä

Aurinko. Se paistaa ja paistaa, kuumottaa ja polttaa – ei, en ole helteen ystävä. Kävin eilen muutaman tunnin vierailulla Vanhan kirjallisuuden päivillä ja vettä sekä vissyä kului monta litraa. Aloitin jo perinteeksi käyneellä tyylillä koulun pihalla olleesta teltasta, jossa ilma ei vaihtunut juuri lainkaan. Teltan pari kangasovea oli auki, mutta sisällä kiehui kuumuus. Koulun sisällä oli tuulettimia useammassa paikassa ja niitä olisi voinut olla teltassakin, lämpötila oli sanoinkuvaamaton.

Tällä pohjustuksella petaan sitä, että lämpö oli syy mopon karkaamiseen. Löysin kauno- ja tietokirjallisuutta niin paljon, että peittoan todennäköisesti tämän kertaisilla ostoksillani edellisten kertojen yhteismäärän…ostokset nököttävät edelleen kasseissa, en ole vielä tohtinut enkä varsinkaan jaksanut käydä löytöjäni läpi…

Havaitsin tällä kertaa myös sen, että on parempi mennä paikalle vasta joskus puolenpäivän jälkeen. Kuvittelin aikaisemmin, että aikainen lintu saa suhteellisen rauhassa käyskennellä paikalla mutta asia on päinvastoin. Jaoin nimittäin reissuni niin, että kierrettyäni teltan ja juotuani kahvit siellä siirryin koulun tiloihin. Siellä kiertelin jonkin aikaa, kunnes kuumuus todella teki tehtävänsä ja oli pakko poistua. Sisätilat, 30 astetta ja ihmismassa ovat väsyttävä yhdistelmä.  Lähdin kiertelemään maaseutua, kuvasin ja ihailin kotimaan kauneutta.

Palasin koululle taas iltapäivällä ja suuntasin suoraan koulun yläkertaan. Väki oli vähentynyt ja nyt mahtui hyvin katsastamaan rakkaan SKS:n tarjonnan sekä muut mielenkiintoiset tietokirjakohteet. Mukaan tarttui Rosebudilta mm. Lemmyn muistelmat, pokkarina toki. Loput kirjat listaan seuraavassa kirjoituksessa, kunhan tohdin tarttua löytöihin tutkivalla mielellä 🙂

yokuva

PostHeaderIcon Kuvataidetta Mäntässä

Kävin viime vuonna ensimmäistä kertaa Mäntän Kuvataideviikoilla ja kerroinkin tuolloin, että kokemus ei ollut mieltäylentävä. Kopioin itseäni toisesta blogistani eli tällaiset olivat tunnelmat viime vuonna: ”En ollut koskaan käynyt Mäntän Kuvataideviikoilla ja aika tarkkaan mietin tulevaisuudessakin, lähdenkö enää siellä käymään. En pitänyt ollenkaan. Muistissani oli hämärästi Helsingin Kaupunginmuseossa Meilahdessa pidetty ITE-näyttely, josta pidin aivan valtavasti. Vuosi oli 2001, sitä en olisi muistanut mutta ko. museon sivuilta löytyivät kiitettävän yksityiskohtaisesti tiedot menneistäkin näyttelyistä. Muistan käynnin riemukkaana tutustumisena erilaisiin teoksiin, niistä jäi positiivinen ja ilahtunut olo. Mäntän näyttelyssä minusta tuntui siltä, kuin olisin kävellyt yhden ihmisen sairauskertomuksesta toiseen. En tohdi julkisesti kirjoittaa samaa, miten kuvailin käyntiäni yhdelle tutulleni. Yhdessä vaiheessa minulle tuli niin huono olo, että mietin keskeyttäväni koko kierroksen.”

Tänään olen iloinen voidessani ilmoittaa, että käynti oli mieluisa! Toki kokemuksia oli laidasta laitaan, mutta yleisilme oli virkeämpi ja selkeämpi, paikalla oli vanhoja mieluisia taiteilijoita (Inari Krohn ja Outi Heiskanen) sekä uusia ilahduttavia: Marjatta Hanhijoki, Mauri Kuitula, Jasmin Anoschkin, Saara Ekström, Janne Laine….listasta tulisi yllättävän pitkä 🙂 Löydät linkin takaa lisää tietoa, suosittelen lämpimästi. Poistuin paikalta melkeinpä hilpeänä!

Viime vuonna yhdistin samaan ajeluun Ruovedellä sijaitsevan Gallen-Kallelan erämaa-ateljeen, mutta kuten jo viime vuonna oli tiedossa on ateljee tämän kesän suljettuna. Toivottavasti se avautuu jälleen joskus tulevaisuudessa, tutustumisen arvoinen paikka ja kauniit maisemat!