PostHeaderIcon Pillerisirkusta

Voi ihmisen eloa, pientä piiperrystä päivästä toiseen. Mitään suurempaa ei ole elämässä tapahtunut, ehkä pitäisi tapahtua niin saisi enemmän virtaa. Virran hakemista on kenties ollut sekin, että napsin vitamiineja jo vissiin neljättä viikkoa. C-vitamiinia poretablettina liukenemaan lasilliseen vettä ja sitten kurkkuun B-vitamiinitabletti, kalanmaksaöljykapseli ja kalkkitabletti. Viimeisenä pureskelen magnesiumtabletin 🙂 B:n uskon virkistävän kevään tullen, kalanmaksaöljy tekee varmasti kaikin puolin hyvää (kampaaja sanoi hiusten vahvistuneen), kalkki vahvistaa keski-ikäistyvän entisen tytön luustoa ja magnesium pitää varsin ärhäkän elohiiren kurissa. Viimeksimainittu piinasi minua pitkään, aina oikean silmän alla. Hetken helpotusta sain hieromalla ohimoita, sitten se taas palasi ja oli tosi kiusallinen. Nyt sitä ei ole näkynyt, hah! Rautakuuri täytyy ottaa kuukauden mittaisena, ettei anemiani intoudu hihhuloimaan. Ja kas, vielä karoteenikapselit jäivät mainitsematta – valkonaamana kärähdän jo kevätauringossakin, iho on tosi arka palamiselle ja kokeilen nyt tätä keinoa palamisen välttämiseksi. Vähissä ovat ne kerrat, kun olen ollut päivettynyt enkä punertunut.

Kävimme tänään koiran kanssa varovaisella lenkillä, kaikkialla on jäätä jonka päällä on hento kerros yöllä satanutta lunta. Luistimilla olisi päässyt parhaiten, nyt hiihtelimme kengillä hitaasti koiran perässä. Menimme syrjemmälle metsän siimekseen ja se säntäili tyytyväisenä lumikokkareiden perässä ja muuten vaan hillui onnellisena ilman hihnaa. Kotona annoin sille sitkeimmän tuntuisia ulkopaistin pikkupaloja, nyt se köllöttää petillään ja odottaa iltaruokaansa. Karvanaama saa varrota vielä hetken aikaa, siirrymme juuri saunan puolelle nauttimaan aikaisesta sunnuntailöylystä. Asuntokohtainen sauna on kyllä ihana, se on parasta tässä kämpässä!

5 Responses to “Pillerisirkusta”

  • Rosina says:

    Sinulla on ihanat kesäkukat kirjoitustasi piristämässä!
    Yritetään selvitä liukastelematta kesään saakka:)

  • admin says:

    Kiitos 🙂 Talven keskellä on välillä vaikeata muistaa, miten hehkeätä kesällä voikaan olla. Jospa tämä liukkauskin alkaisi hellittää!

  • Paula says:

    Hei!
    Kiitos vierailustasi sivuillani:)
    Voi, miten itse myös odotan kesää tai edes kevättä! Allergian takia en kovin keväästä pidä, mutta nyt toivoisin näkeväni elämän puhkeavan esiin. Talvi on ollut pitkä!
    Ihania nuo kesäiset kuvasi, tuokin koivunoksakuva edellisessä jutussasi kuten tämäkin.
    Kesän odotuksin 😀
    jk. Niitä taputuksia harrastan ahkerasti, mutta tuota lämpötyynyjuttua pitää kokeilla myös!

  • Kaisa says:

    Heh, pillereitä vetelen minäkin – kalkkia ja vitamiineja. Tämän talven jälkeen tulevat tarpeeseen…

  • admin says:

    Paula, talvi on ollut todellakin aivan mahdottoman pitkä! Aamulla oli kyynel vierähtää, kun katsoin ulos: lunta satoi. Voi kevät ja kärpäset, missä te olette!

Leave a Reply