Almamaria

Dagbladetin Magasinet-lehden nettijulkaisussa on mielenkiintoinen artikkeli metsäsuomalaisista. Käännös norjankielisestä artikkelista on vapaa ja löytyy alkuperäisenä täältä.

”HEIKI KULBLIK ristittiin Henrikiksi. Hänen oikea nimensä on ollut aina Heiki, mutta kun hänet kastettiin 1949 ei Finnskogenin lapsilla saanut olla suomalaisia nimiä vaikka heitä käytännössä kutsuttiinkin niillä.

– Finnskogenissa oli lapsuudessani monta Heikiä – kaikki kastettiin Henrikeiksi mutta heitä ei kutsuttu muulla kuin Heiki-nimellä, kertoo hän Magasinet-nettilehdelle.

Heitä kutsuttiin metsäsuomalaisiksi. Heillä oli virallisesti sama asema vähemmistönä kuin kveeneillä, tataareille, romaneilla ja saamelaisilla noin kymmenen vuotta sitten. Heiki Kublik Finnskogenin Gruesta on yksi heistä. Hänen elämästään kertova dokumentti esitettiin NRK:ssa (norjalainen tv-kanava).
Kulblikilla on metsäsuomalaisjuuret mutta kuten useimmilla muillakin ovat ne niin sekoittuneet norjalaiseen perimään että hän on – ja tuntee olevansa – täysin norjalainen. – Olemme alkuperältämme suomalaissukua. En tiedä prosentteina tuota perimää. Emme kuitenkaan tunne olevamme vähemmistöä enkä ole niin paljon sitä edes ajatellut. Nykypäivänä ei ole montaa, joka kutsuisi itseään metsäsuomalaiseksi. Mutta jotkut täällä Finnskogenissa ovat puhuneet hyvinkin paljon asiasta ja sen puolesta. – Mutta minä en tunne itseäni oikeastaan metsäsuomalaiseksi, sanoo Kulblik.

– Jos mennään ajassa 150 vuotta taaksepäin, oli norjalaistamisprosessi täydessä vauhdissa Finnskogenissa. Lapset eivät saaneet puhua koulussa suomea ja jos he puhuivat, oli siitä seurauksena rangaistus. Vanhemmat eivät enää puhuneet suomea lapsille, jotta nämä eivät joutuisi vaikeuksiin koulussa. Oman kulttuurin polkemisesta palkittiin. Suomalaisesta kulttuurista vieraannuttaminen muutti väistämättä ihmisiä. Metsäsuomalainen on vanha ilmaisu, joka on otettu uudelleen käyttöön viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ei ole ihme, että monet eivät tunnista mitä ilmaisu pitää sisällään. Mutta jos kysyt ihmisiltä täällä Finnskogenissa ovatko he ylpeitä suomalaisesta taustastaan, luulen että suurin osa vastaa myöntävästi. Näin kertoo eräs metsäsuomalaisuuden kulttuurin tulisieluisista vaalijoista, Dag Raaberg. Hän on Norjan Metsäsuomalaisten Museon johtaja. Raaberg kertoo, että suomalaisuudesta vieroittaminen oli kivulias prosessi. Suomalaisia sukunimiä ei sallittu ja ne vaihdettiin. – On selvää, että kulttuuri-identiteetti on kriisissä elettyään ja koettuaan edellämainittuja asioita yli 100 vuoden ajan.

1970-luvulla tapahtui kulttuurillinen herääminen ja vastareaktio. Se on asteittain johtanut siihen, että metsäsuomalaisilla on nykyään vähemmistöasema ja kulttuurimuistojen säilyttämiseksi on annettu resursseja. Norjalaistaminen johti kuitenkin siihen, että suomenkieli ei ole enää aktiivisessa käytössä Finnskogenissa.

– Lapsuudessani ei kukaan perheessäni maininnut metsäsuomalaisesta taustamme sanallakaan. Sain sen itse selville ollessani 16-17-vuotias ja näin se on ollut monen muunkin kohdalla. 100 vuoden muistoissa on paljon epäselvyyttä eivätkä kaikki ajattele positiivisesti metsäsuomalaisista, sanoo Raaberg.

Metsäsuomalaiset tulivat Ruotsiin ja Norjaan 1500- ja 1600-luvulla asettautuen Finnskogeniin. Suomessa oli suuri asukasmäärän kasvu ja väki vaelsi muualle etsimään uutta asuinpaikkaa. Herttua Karl IX kutsui suomalaisia asuttamaan raivaamatonta metsäaluetta Värmlantiin. 1500-luvun lopun Nuijasota innosti myös suomalaisia muuttamaan.

Finnskogenissa oli laajoja havupuualueita, joita maahanmuuttajat voivat käyttää kaskenpolttoon ja rukiinviljelyyn. Kaskenpoltossa metsä hakataan ja annetaan kuivaa, sitten puut poltetaan jotta saadaan mahdollisimman paljon tuhkaa. Alueelle kylvetään sen jälkeen ruista. Tässä viljelymuodossa ei vaadita kivien tai kantojen poistamista ja etuna oli että voitiin viljellä viljaa alueilla joita kukaan muu ei käyttänyt maanviljelytarkoituksiin. Kaskiviljely jatkui aina 1800-luvulle saakka vaikka se osittain kiellettiinkin. Vastustus alkoi etenkin sen jälkeen, kun metsä sai suurempaa taloudellista arvostusta.

Suomesta, joka tuohon aikaan oli Ruotsin vallan alla, muutti tuhansittain ihmisiä Norjaan joka puolestaan oli Tanskan alainen. Metsäsuomalaiset Norjassa ovat seurausta tästä muutosta.

Heiki Kulblik saa elantonsa maatilaltaan ja hoitaa metsätyöt perinteiseen tapaan: hevosella. Hän treenaa ja kilpailee hevosilla ravikisoissa vapaa-ajalla. Hän omistaa laajan metsäalueen ja harjoittaa osassa metsäänsä harvennushakkuutta.  – Se on menetelmä, jolla saadaan aikaan luonnollinen metsän uudistuminen, hän selvittää.
Menetelmässä metsää harvennetaan asteittain. Täysikasvuiset puut suojaavat metsänpohjaa estäen ruohon ja pensaiden kasvun. Samanaikaisesti harvennetut pienemmät puut mahtuvat kasvamaan suojassa. Etuna on, että metsä tuottaa tasaisesti ja uusia puita istutetaan sitä mukaa kun vanhempia kaadetaan.

Metsäsuomalaiskulttuurin vaaliminen ei ole syy siihen, miksi Kulblik harrastaa perinteistä metsänviljelyä. Hän sairastui vakavasti 80-luvulla ja joutui lopettamaan silloisen työnsä konekuljettajana. Häntä ohjattiin vaihtamaan toimistotyöhön ja harrastamaan liikuntaa. – Vaikutti siltä, että menin huonompaan kuntoon siitä etten harrastanut mitään liikuntaa. Jouduin käyttämään kävelykeppejä. Silloin päätin kuntoutua ja ryhdyin tekemään töitä ja treenaamaan.

Vuodesta 1988 hän on tehnyt metsätöitä ja päättänyt työpäivistään itse. Siitä lähtien, kun hän alkoi tehdä metsätöitä on hän ollut täysin terve. – Olen lisäksi erittäin kiinnostunut hevosista. Ravihevosia käytettiin ennen maatilan töihin ja minä jatkan sitä perinnettä, Kulblik sanoo.

Maahanmuuttaneet metsäsuomalaiset levittäytyivät laajalle alueelle ja Raabergin mukaan metsäsuomalaisten asutusta oli Östlandetin alueelle seitsemässä läänissä ja 40 kunnassa. – Veikkaan, että puolella Östlandin alueella asuvista on jonkinlaisia sukuyhteyksiä metsäsuomalaisiin, riippuen hieman siitä miten yhteys määritellään.

On tutkittu, että Finnskogeniin muutti suomalaisia 431 eri sukunimellä. Norjalainen Metsäsuomalaisten Museo työskentelee tallentaakseen kulttuuria sen monissa eri muodoissa. Heillä on vastuullaan 170 rakennusta, mutta museo tuntee erityistä vastuuta savupirteistä. Ne ovat rakennuksia, joissa ei ollut lainkaan savupiippua. Saunat, viljankuivausaitat ja asuintalot oli rakennettu tällä tavalla. Hedmarkin kunta ja museovirasto aikovat nimetä Nedre Öiernin savusaunan kulttuurimuistoksi vuonna 2009.

– Meillä oli pitkä prosessi ennenkuin saimme rahoituksen omaa museota varten. Olemme tehneet paljon töitä, jotta voisimme säilyttää oman kulttuurimme muistoja. Meillä on oikeus päättää omasta kulttuuristamme ja sen perinteiden järjestämisestä, sanoo Raaberg. – Olemme kohdanneet paljon vastustusta, jopa syrjintää. Siitä voisi tehdä tutkimuksenkin, sanoo museojohtaja.

Finnskogenista on lähtenyt paljon väkeä viime vuosina, kuten monista muistakin pikkupaikkakunnista. Tilanne ei ole kuitenkaan niin paha kuin rajan toisella puolen Ruotsissa.  – Ihmiset muuttavat pois ja vanhat ihmiset jäävät tänne. Koulumme on lopetusuhan alla. Ennen kaikkialla oli metsätöitä, nykyään ovat koneet korvanneet ihmiset metsissä, sanoo Kulblik. Hänellä on kuitenkin lapsia, jotka haluavat jatkaa hänen aloittamaansa työtä metsässä: kolmekymppinen tytär tulee isänsä työn jatkajaksi. Hänellä on metsänhoitajan tutkinto Åsin yliopistosta. Parikymppinen poika on ostanut itselleen talon muutaman kymmenen kilometrin päästä.

– Thea ja Daniel ovat olleet paljon mukana metsää kaatamassa ja ovat molemmat innokkaita hevosihmisiä. He tietävät mistä on kysymys, kertoo Kulblik seuraavasta sukupolvesta. He ovat täysin norjalaisia asukkaita Finnskogenissa ja heillä on metsäsuomalaisia sukujuuria – kuten niin monella meistä muistakin, vaikka emme ole tulleet sellaista ajatelleeksi. ”

4 Responses to “Finnskogen”