Almamaria

Lasketellessani loppukesästä hiekkamontun jyrkkää reunaa, välillä takamus maassa, mietin kuinka huonoksi kunto on mennyt. Tai eihän se mihinkään itsestään ”mene”, velttoilu ja huonot elämäntavat johtavat kunnon romahtamiseen.  Montussa olin, koska innostuin vapaaehtoistyöstä ja sitä myötä monesta muustakin asiasta. Olin miettinyt pitkään, mikä olisi se kanava jonka avulla voisin olla hyödyksi. Terveydenhoitoalalla toimiminen on toki omalla tavallaan hyödyllistä ja siinä saa auttaa ihmisiä, mutta se on kuitenkin palkkatyötä. Minusta on mukavaa auttaa ja omalta osaltani kenties helpottaa jonkun ihmisen elämää edes hetkeksi – vaikka olen helposti kyllästyvä ja ärtyisä, koen olevani kuitenkin pääsääntöisesti ihan kiltti ihminen. Pitkään oli ollut myös hieman tarpeeton olo. Vaikka autan avomiestä hänen työpaikallaan päivittäin, kuuluu sekin sellaisiin toimiin jotka katson olevan itsestäänselvyyksiä ihmissuhteessa.

Löysin siis paikkani ja kävin Vapaaehtoisen pelastuspalvelun kurssit. Olin ällistynyt siitä korkeasta tasosta, millä ihmisiä koulutetaan ja miten ammattitaitoisesti täysin vapaaehtoisesti hommia tekevät kouluttavat, opastavat ja ohjaavat uusia innokkaita etsijöitä. Innostuin perehtymään karttoihin ja viestintään, lukemaan lisää radioaalloista ja muista mystisistä asioista ja osallistumaan SPR:n kursseille. Erinäisiä kurssipäiviä on tulossa lisää keväällä, odotan niitä kiilto silmissä.

Surkean kunnon uuvuttamana ryhdyin liikkumaan ja erään blogikaverin innoittamana (kiitos, Jyrki!) ostin askelmittarin – siltä tieltä ei tunnu olevan paluuta…olen koukussa. Käveleminen tuntuu PALJON mielekkäämmältä, kun näkee konkreettisena lukemana saavutuksensa. Luvut eivät ole mitään huikeita, mutta kehitystä tapahtuu 🙂 Tympeä väsymys on poissa, nyt väsymys on raittiin ilman aiheuttamaa. Kovin minua kiehtoisi kokeilla niin muodikasta kahvakuulailua, mutta tällä hetkellä ei aika anna myöten. Voin tehdä töitä ja opiskella kannettavalla, samalla netissä pyörien ja silti hommat hoituvat. Kuulan kanssa treenaaminen vaatisi ainakin alkuun ohjausta. Ehkä keväällä? Ja kenties saan jonkun innoitettua mukaani kurssille!

4 Responses to “Ja näin kulkee askel ja askel kulkee näin”