Almamaria

Archive for maaliskuu, 2010

Voi ihmisen eloa, pientä piiperrystä päivästä toiseen. Mitään suurempaa ei ole elämässä tapahtunut, ehkä pitäisi tapahtua niin saisi enemmän virtaa. Virran hakemista on kenties ollut sekin, että napsin vitamiineja jo vissiin neljättä viikkoa. C-vitamiinia poretablettina liukenemaan lasilliseen vettä ja sitten kurkkuun B-vitamiinitabletti, kalanmaksaöljykapseli ja kalkkitabletti. Viimeisenä pureskelen magnesiumtabletin 🙂 B:n uskon virkistävän kevään tullen, kalanmaksaöljy tekee varmasti kaikin puolin hyvää (kampaaja sanoi hiusten vahvistuneen), kalkki vahvistaa keski-ikäistyvän entisen tytön luustoa ja magnesium pitää varsin ärhäkän elohiiren kurissa. Viimeksimainittu piinasi minua pitkään, aina oikean silmän alla. Hetken helpotusta sain hieromalla ohimoita, sitten se taas palasi ja oli tosi kiusallinen. Nyt sitä ei ole näkynyt, hah! Rautakuuri täytyy ottaa kuukauden mittaisena, ettei anemiani intoudu hihhuloimaan. Ja kas, vielä karoteenikapselit jäivät mainitsematta – valkonaamana kärähdän jo kevätauringossakin, iho on tosi arka palamiselle ja kokeilen nyt tätä keinoa palamisen välttämiseksi. Vähissä ovat ne kerrat, kun olen ollut päivettynyt enkä punertunut.

Kävimme tänään koiran kanssa varovaisella lenkillä, kaikkialla on jäätä jonka päällä on hento kerros yöllä satanutta lunta. Luistimilla olisi päässyt parhaiten, nyt hiihtelimme kengillä hitaasti koiran perässä. Menimme syrjemmälle metsän siimekseen ja se säntäili tyytyväisenä lumikokkareiden perässä ja muuten vaan hillui onnellisena ilman hihnaa. Kotona annoin sille sitkeimmän tuntuisia ulkopaistin pikkupaloja, nyt se köllöttää petillään ja odottaa iltaruokaansa. Karvanaama saa varrota vielä hetken aikaa, siirrymme juuri saunan puolelle nauttimaan aikaisesta sunnuntailöylystä. Asuntokohtainen sauna on kyllä ihana, se on parasta tässä kämpässä!

Viime viikonloppu oli minulle käännekohta: ei enää lunta, kiitos. Olen nauttinut todella tästä oikeasta talvesta, mutta nyt on mieli jo kääntynyt kevättä kohden. Lintujen kiihkeä laulu keventää mieltä, aurinko lämmitti varsinkin tänään ja räystäät tiputtelevat vettä!

Eilen kävin kampaajalla hakemassa auringon värejä hiuksiin, siellä käynti virkistää aina. Sain yli vuosi sitten vinkin tästä kampaamosta ja helpotus on ollut suuri, pitkästä aikaa voin istuutua kampaajan tuoliin ja antaa vapaat kädet. En suhtaudu kovin vakavasti hiuksiini muutenkaan, katastrofia en ole koskaan kokenut – tosin kerran hiukset olivat aivan räikeän punaiset 🙂

Ennen kampaamosessiota ehdin käydä kirjakaupassa katselemassa alekirjoja. Pokkareista oli tarjous, 3 kappaletta 10 euroa ja sieltä löytyikin uusi tuttavuus, dekkarikirjailija Åsa Larsson ja vanha tuttu Torey Hayden. Olin kampaamossa hieman etuajassa, istuin odottamaan ja ryhdyin lueskelemaan Larssonin kirjaa ”Kunnes vihasi asettuu”. Kirja vei mukanaan heti ensimmäisillä sivuilla – jatkoin lukemista kampaajan tehdessä töitä pääni parissa, kävin kahvilla kotimatkalla ja luin siellä, odottaessani bussia ehdin lukea hieman ja bussissakin luin kunnes tuli huono olo. Viimeiset sivut ahmin kotona 🙂 Rikoskirjallisuus on vaikea laji, vaikka sillä onkin alatyyppejä moneen lähtöön. Itseäni kiinnostaa eniten Agatha Christien tyyliset kirjat, joissa ei mässäillä suolenpätkillä ja kuvailla yksityiskohtaisesti murhien suorittamista. Ruth Rendell, Patricia Highsmith ja P.D. James viehättävät myös sujuvalla kerronnallaan. Åsa Larssonista pidin, vaikka herkempi (= äiti!) ihminen voikin menettää yöunensa hänen kertomuksestaan.

Tänään on ollut vuorossa Haydenin ”Tiikerilapsi”, hänen tosikertomuksensa vievät samalla tavalla mukanaan. Välillä laitoin paistilihat uuniin, käytin koiran lenkillä ja vaihdoin likoavaan kieleen veden. Illalla kypsytellään taas ammuun kieltä, nam nam.

Siivosin kirjahyllyäni pari viikkoa sitten ja tarjosin sieltä poistamiani kirjoja ensin divariin (eivät huolineet, ei mene kuulemma kaupaksi nyyh) ja sitten tyrkkäsin ne Huutonettiin. Ei tullut yhtään huutoa. Ilmeisesti rakkaat kirjani ovat vain omasta mielestäni hienoja ja hyviä, täytyy seuraavaksi tarjota niitä vanhainkoteihin. Eivät varmaan kelpaa sinnekään…

Oheisen kuvan myötä siirryn unelmoimaan vihreästä keväästä!