Archive for 30 marraskuun, 2008
Adventus Domini
Ensimmäinen adventti alkoi räntäsateella, sisälsi mukavan retken ystävän kanssa ja päättyi murean palapaistin mussuttamiseen. Olen saanut tehtyä vähän rästihommia ja luettua lehtiä, jotka ovat kasaantuneet vinoksi pinoksi olohuoneen pöydälle.
Kuuntelin Radio Dein messuohjelmaa illalla, pari puhujaa kosketti minua syvästi rukouksillaan. Yksi puhui terävästä kielestään ja toinen vihan tunteestaan ja itsesyytöksistään. Ihmisten rehellinen itsensä ruotiminen liikuttaa minua; tässä minä olen, vajavaisena ja paljaana. Olen pohtinut paljon synnintuntoa, koin ongelmalliseksi sen että vaikka tiedän ja tunnustan tehneeni syntiä (ja tiedän tulevani vielä tekemään vaikka kuinka paljon) en ollut sananmukaisesti synnintuskissa. Eräänä päivänä havaitsin, mitä syntisyydellä todella tarkoitettiin ja siitä alkoi ajatustyö sen tiimoilta.
Olen viime aikoina tuntenut johdatusta monessa asiassa. Se huvittaa ja ihmetyttääkin minua, tunnen olevani Isän kädessä kaiken tämän ahdistusta herättäneen ajan keskellä. Se on lohdullista ja turvallista.