Archive for maaliskuu, 2011

PostHeaderIcon Emman jälkeen tulee Hugo

Emman lisäksi Didrichsenin taidemuseo on minulle tuntematon paikka. Helmikuussa siellä avautui ”Hugo Simberg & Niemenlautta”, näyttely jossa käydään läpi Simbergille tärkeän kesänviettopaikan innoittamia töitä. Näyttely on avoinna elokuun loppuun, olen äärimmäisen häpeissäni jos en ennätä Kuusisaareen ennen sitä!

Hugo Simberg oli ensimmäinen kuvataiteilija, josta innostuin. ”Haavoittunut enkeli” oli ilman muuta se, joka kiinnitti huomioni jo lapsena, mutta kaikkein rakkaimpia ja hurmaavimpia ovat ne hänen töistään joissa Kuolema on läsnä. ”Kuoleman puutarha” on teos, jota katsellessani tunnen suurta mielenrauhaa. Luuranko verhoutuneena mustaan kaapuun on tuttu kauhuelokuvistakin, mutta Simbergin luurankohahmo on rauhallinen, jopa surullinen apulainen. Se suorittaa annettuja tehtäviä, ei ilakoiden vaan työtään suorittaen (vrt. ”Sallittu”).

PostHeaderIcon Oi Emma, Emma

Olen kartoittanut kevään/kesän/syksyn kulttuuritarjontaa ja ensimmäisenä huomioni kiinnittyi katalonialaiseen, jo edesmenneeseen, taiteilijaan jonka töiden näyttely tarjoutuu näkyville EMMAssa. En ole aikaisemmin käynyt ko. museossa enkä liioin ole käynyt Mirón näyttelyssä, mielenkiintoista tarjottavaa siis monella tapaa. Mirón lisäksi näytteillä on suomalaisten taiteilijoiden töitä: Ole Kandelin (jonka erityisen lyhyen uran tuotokset olivat näytteillä EMMAssa jo vuonna 2008), Ernst Mether-Borgström, Rolf Sandqvist, Max Salmi,  Kauko Lehtinen, Antti Vuori ja Kari Huhtamo.

Pidän monenlaisesta taiteesta, tässä näyttelyssä on pääpaino ilmeisesti veistoksilla. Kuvataide on minusta viehättävintä, mutta veistoksetkin ovat mielenkiintoisia. Olin aikaisemmin lähestulkoon vain perinteisen kuvataiteen ystävä, mutta olen innostunut viime vuosina (vuosikymmenenä) enemmän nykytaiteesta. Tosin on mainittava, että käydessäni ensimmäistä kertaa Helsingin Kiasmassa ihailin enemmän itse rakennuksen arkkitehtuuria kuin sen sisältämää taidetta.

Hurmaavat värit omaava teos, jonka kuva on otettu täältä.