BURMANIN TIETOKONE JA KOULUTUS OY – KUN PALVELUN LAATU, NOPEUS JA LUOTETTAVUUS RATKAISEVAT

JAWSIN KOKEELLISET ASETUKSET

Jaws on helppo asentaa, mutta mitä asetuksia kannattaisi muuttaa. Olen käyttänyt Jawsia ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 1997. Kun nyt muutaman vuoden tauon jälkeen asensin Jawsin, päätin tehdä tämän sivun kaikkien hyödynnettäväksi.

Monet meistä ovat tottuneet käyttämään ruudunlukijaa Mikropuheen kanssa. Asennuspaketissa onkin mukana Mikropuhe 5.1:stä periytyvä tulkintatiedosto jfw.tul ja merkkiluokkatiedosto mp5sapi54.tfg, joihin sisältyy myös Näkövammaisten liiton postirobotin keskustelualueilta lukemiani muutoksia.

Huom. Valitut asetukset eivät ole minkään suosituksen mukaisia, vaan perustuvat arviooni sopivista asetuksista. Siksi käytän termiä kokeelliset asetukset. Minä tai yritykseni eivät vastaa niiden käytön aiheuttamista välittömistä tai välillisistä aineettomista tai aineellisista vahingoista.

Asetukset on tarkoitettu vain asennuspaketin nimessä mainitulle suomenkielisen Jawsin versiolle, ellei nimenomaisesti muusta mainita. Esimerkiksi asennuspaketin jaws2026-kokeelliset_asetukset.exe asetukset on tarkoitettu Jawsin suomenkieliselle versiolle 2026.

Jos haluat ottaa kokeelliset asetukset käyttöön Jawsin suomenkieliselle versiolle 2026:

Viimeksi muokattu: 04.01.2026, 23:50.

© Burmanin Tietokone ja Koulutus OY/Burman's Computer and Education Ltd.
Kaikki oikeudet pidätetään/All rights reserved.

sivun alkuun

Valid HTML 4.01 Transitional

Valid CSS!

Istuntoeväste käytössä. Sivusto avattu 490 533 kertaa 01.09.2007 lähtien.