Aamu alkoi tänään pilvisenä ja mietin, käykö ensimmäistä kertaa kirjatapahtumahistoriassani niin että hiki ei virtaa vierailun aikana. Muistin, että viimekin vuonna koulussa ja teltassa oli helpompaa ja väljempää käyskennellä kun alkuruuhka oli tasoittunut – vaan eipä ollut tänä vuonna. Aurinko ponkaisi taivaalle kellottamaan ilman pilvenhaituvaa ja hiki virtasi huonohappisessa koulurakennuksessa. Kirjahamstraukseni alkoi aivan kesysti: kaksi Mika Waltaria, joihin en ole tutustunut aikaisemmin: “Koiranheisipuu” ja “Surun ja ilon kaupunki”. Olin tyytyväinen itseeni (virhe), kun jatkoin kiertelyäni kohti yläkertaa ja aina niin mielenkiintoista SKS:n myyntipistettä.  Jahtasin tosin edelleen Robertson Daviesin “Mikä verissä on”, mutta sitä ei todellakaan löydy. Ei ole löytynyt kahtena edellisenä vuotena eikä se eteeni kulkeutunut tälläkään kertaa.

SKS:n huone oli täynnä kirjoja, ihmisiä ja tunkkaista ilmaa. Tuulettimet tekivät työtään, mutta ilmahan ei vaihdu vaan ainoastaan kiertää hieman vauhdikkaammin. Ensi kerralla pitänee ottaa mukaan oma happipullo ja -naamari. Ankarista sääolosuhteista huolimatta sain taisteltua itselleni

• Ritva Hapuli: Ulkomailla ~ maailmansotien välinen maailma suomalaisnaisten silmin
• Marjatta Rahikainen ja Kirsi Vainio-Korhonen: Työteliäs ja uskollinen – naiset piikoina ja palvelijoina keskiajalta nykypäivään
• sika säkissä eli pussillinen kirjoja viidellä eurolla:

1. Martti Rapola: Suomen kielen äännehistorian luennot
2. SKS: Kalvean immen tarina
3. Minä? Missä? Milloin? Kolmetoista tulkintaa identiteeteistä
4. Ritva Ahonen-Mäkelä: Ilo puhua
5. Timo Joenpelto: Aleksis Kiven Nummisuutarit (tutkimus näytelmän puheakteista)

Sika säkissä oli pettymys, sain viime ja edellisvuonna paljon mieleisempää tavaraa. No, nimensä mukainen kassi.

Liityin myös jäseneksi Suomen vanhankirjallisuuden päivät ry:n ja sain kaupan päälle neljä edellistä vuosikirjaa, julisteen, 25-vuotistapahtuman muistoksi julkaistun kirjan ja kangaskassin logolla. Tein pienen ostoksen, jota en voi esitellä sillä eräs blogiani lukeva ihminen saa sen paketissa

Kävin tänäänkin koiran kanssa metsässä, rämmimme kuumissamme vaikeakulkuista maastoa ja mietin jälleen sitruunapannan hankkimista. Keppien järsiminen viehättää koiraa aivan liikaa, eläinlääkäri sanoi pikkukivien ja keppien massuttamisen olevan tapa eikä mikään puutostila. Koiranruoka on myös kasvattajan suosittelemaa ja todennäköisesti paremmin testattua ja tutkittua kuin moni ihmisen ruoka…mahalaukkuun kulkeutuvat kepinpalat tulevat joko oksennuksena ylös tai huonompana vaihtoehtona kulkeutuvat suolistoon ja pahimmassa tapauksessa rikkovat sisäelimiä suolessa kulkiessaan. Onneksi mustikat ovat alkaneet sinertyä paikoitellen niin, että koiran into suuntautuu niihin. Olen eilen ja tänään itsekin lapioinut suuhuni mustikoita, hyviltä maistuvat! Huvittavaa on, että ne ovat paikoitellen tosiaan kypsiä ja osa on aivan vihreitä ja raakoja.

Raakileita:

Ja vieressä kypsyvä:

Aivan kypsät sijaitsevat koiran ja minun vatsassa

Kävin koiran kanssa kuvaamassa kesäkuun kukkia ja kasveja. Koirapoloinen plumpsahti yllättäin lampeen, suolammen reunat ovat kovin höttöiset ja hätääntyneet koirantassut eivät tahtoneet ensin saada otetta. Pienen vikinän säestyksellä sieltä kuitenkin tultiin ylös ja karvat piti tietysti kuivata suopursuihin ja muihin heiniin.

Metsätähtiä löytyi melkein sankoin joukoin:

Suopursut ovat viehättäviä:

Hentoja kielojakin näkyi:

• Naivistit Iittalassa 29.5.-29.8. 2010

• Mäntän kuvataideviikot 13.6. – 22.8.2010

• Taidekeskus Honkahovin kesänäyttely 13.6.-15.8.2010

• Vanhan kirjallisuuden päivät 2.-3.7. 2010

• Riihimäellä sijaitseva lasimuseo (pari kiinnostavaa näyttelyä elokuun alkuun ja syyskuun puoliväliin asti)

Näillä on hyvä aloittaa! Lisäilen kevään kuluessa paikkoja, kiinnostavia kohteita voi toki myös ehdottaa.

EDIT: Heti tuli lisää ehdotuksia

• Veijo Rönkkösen patsaspuisto Parikkalassa

• Pietarsaaren Jaakonpäivät 18.7. – 25.7.2010

Vielä tuli mieleeni edelliskesänä käymäni Punkaharjun Retretti, viehättävä paikka ja silloinen näyttelytarjonta oli varsin hyvä (Ellen Thesleff ja Leonardo da Vinci).

• Retretti: Helene Schjerfbeck ja taiteilijasisaret, 3.6. – 29.8.2010

“Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani, ja nimesi tähden sinä minua johdat ja talutat.” ~Psalmi 31; 4 ~

Kävimme tänään koiran kanssa varovaisella lenkillä, kaikkialla on jäätä jonka päällä on hento kerros yöllä satanutta lunta. Luistimilla olisi päässyt parhaiten, nyt hiihtelimme kengillä hitaasti koiran perässä. Menimme syrjemmälle metsän siimekseen ja se säntäili tyytyväisenä lumikokkareiden perässä ja muuten vaan hillui onnellisena ilman hihnaa. Kotona annoin sille sitkeimmän tuntuisia ulkopaistin pikkupaloja, nyt se köllöttää petillään ja odottaa iltaruokaansa. Karvanaama saa varrota vielä hetken aikaa, siirrymme juuri saunan puolelle nauttimaan aikaisesta sunnuntailöylystä. Asuntokohtainen sauna on kyllä ihana, se on parasta tässä kämpässä!

Eilen kävin kampaajalla hakemassa auringon värejä hiuksiin, siellä käynti virkistää aina. Sain yli vuosi sitten vinkin tästä kampaamosta ja helpotus on ollut suuri, pitkästä aikaa voin istuutua kampaajan tuoliin ja antaa vapaat kädet. En suhtaudu kovin vakavasti hiuksiini muutenkaan, katastrofia en ole koskaan kokenut – tosin kerran hiukset olivat aivan räikeän punaiset

Ennen kampaamosessiota ehdin käydä kirjakaupassa katselemassa alekirjoja. Pokkareista oli tarjous, 3 kappaletta 10 euroa ja sieltä löytyikin uusi tuttavuus, dekkarikirjailija Åsa Larsson ja vanha tuttu Torey Hayden. Olin kampaamossa hieman etuajassa, istuin odottamaan ja ryhdyin lueskelemaan Larssonin kirjaa “Kunnes vihasi asettuu”. Kirja vei mukanaan heti ensimmäisillä sivuilla – jatkoin lukemista kampaajan tehdessä töitä pääni parissa, kävin kahvilla kotimatkalla ja luin siellä, odottaessani bussia ehdin lukea hieman ja bussissakin luin kunnes tuli huono olo. Viimeiset sivut ahmin kotona Rikoskirjallisuus on vaikea laji, vaikka sillä onkin alatyyppejä moneen lähtöön. Itseäni kiinnostaa eniten Agatha Christien tyyliset kirjat, joissa ei mässäillä suolenpätkillä ja kuvailla yksityiskohtaisesti murhien suorittamista. Ruth Rendell, Patricia Highsmith ja P.D. James viehättävät myös sujuvalla kerronnallaan. Åsa Larssonista pidin, vaikka herkempi (= äiti!) ihminen voikin menettää yöunensa hänen kertomuksestaan.

Tänään on ollut vuorossa Haydenin “Tiikerilapsi”, hänen tosikertomuksensa vievät samalla tavalla mukanaan. Välillä laitoin paistilihat uuniin, käytin koiran lenkillä ja vaihdoin likoavaan kieleen veden. Illalla kypsytellään taas ammuun kieltä, nam nam.

Siivosin kirjahyllyäni pari viikkoa sitten ja tarjosin sieltä poistamiani kirjoja ensin divariin (eivät huolineet, ei mene kuulemma kaupaksi nyyh) ja sitten tyrkkäsin ne Huutonettiin. Ei tullut yhtään huutoa. Ilmeisesti rakkaat kirjani ovat vain omasta mielestäni hienoja ja hyviä, täytyy seuraavaksi tarjota niitä vanhainkoteihin. Eivät varmaan kelpaa sinnekään…

Oheisen kuvan myötä siirryn unelmoimaan vihreästä keväästä!

Googletin ympäri nettiä löytääkseni ohjeet kielen käsittelyyn ja valmistukseen. Perusopas sisäelinten käsittelyyn oli ihan hyvää luettavaa ja lisätietoa sekä konkreettisia valmistusohjeita löytyi eräästä ruokablogista. Toimeen siis!

Viaton luontokappale

Kieli reippaasti käteen (puistatus) ja juuriharja toiseen käteen. Koskettaessani kielen karkeita nystyröitä ensimmäisen kerran oli pakko tiputtaa kielipolo altaaseen, tuntui sen verran häijyltä. Vaan ei auta, jos mielii ruokaa saada. Harjasin kielen juoksevan veden alla ja laitoin sen sitten isoon leivontakulhoon likoamaan. Vati täyteen vettä ja sinne noin ruokalusikallinen suolaa, suolaa ei ole hyvä kuitenkaan laittaa itse keitinliemeen sillä se sitkostuttaa kielen lihan. Vaihdoin veden kolme kertaa ja kieli sai liota yhteensä noin 10 tuntia ennen itse keittämistä.

Likoamisen tarkoituksena on irrottaa kielestä vielä irtoava veri, tästä nimenomaisesta kappaleesta sitä ei enää juurikaan tullut. Huuhtelin kielen ja upotin isoon kattilaan. Kaverikseen se sai porkkanaa, juuriselleriä, sipulia, laakerinlehtiä ja pippureita. Alkukiehautuksen jälkeen kuorin minimaalisen määrän vaahtoa joka sekin oli aivan vaaleata ja pienensin lämpöä. Sinne se jäi mukavasti potputtelemaan veden alle, ei yrittänyt enää karkuun. Kurkin kannen alle välillä ja noin puolessa välin keittoaikaa (johon kuluu kiloisella kielellä kolmisen tuntia) se halusi itsepintaisesti kurkistella veden alta. Ohjeena on, että sen täytyy olla veden peitossa kokonaan joten rakentelin pienemmän kerroskattilan höyrytysosasta painon sen päälle. Siellä se pysyikin hyvin koko loppuajan.

Kokeilin kypsyyden astetta välillä ja hieman yli kolme tuntiahan siinä meni kunnes kieli oli kokenut muutoksen. Väri oli vaihtunut valkoiseksi ja sisälmys tuntui pehmoiselta, mmmm…

Nyljin kielestä nahan vielä kuumana, lähti todella kauniisti irti. Terävällä veitsellä aloitin kielen takaosasta ja kuorin nahan laajoina paloina. Tämän jälkeen se sai jäähtyä, jäähdyttelin liemen myös ja kaadoin sen kolmeen säilöntärasiaan myöhempää käyttöä varten. Kielen käärin elmukelmuun ja siirsin jääkaappiin.

Tänään oli jännityksen hetki. Oliko kokeilu onnistunut? Oli! Siivuloin kielen noin sentin paksuisiksi paloiksi ja nautimme sitä perunoiden, vihannesten, ruskean kastikkeen ja kattilassa kypsyneiden juuresten kera. Liha on pehmeätä ja suussa sulavaa, hieman ripottelin palasten päälle suolaa sillä sitähän ei itse keitinliemessä ollut. Kannatti kokeilla, tätä tehdään vielä uudestaan!

Joulu ja vuodenvaihde menivät mukavasti, katselin elokuvia ja luin kirjoja sekä kuuntelimme yhdessä Täällä Pohjantähden alla-kuunnelman. 21 osan kuuntelu kesti muutaman päivän ja jäi mieleen, kuunnelma oli hyvin toteutettu ja sisältöhän on todella hieno. Leppäsen Preeti ja räätäli Halme tekivät minuun suurimman vaikutuksen, Preeti vilpittömyydellään ja Halme innollaan parantaa maailmaa. Näyttelijöiden valinta oli osunut erittäin hienosti kohdalleen, olen edelleen kunnioitusta täynnä tuota urakkaa kohtaan.

Torey Hayden, Seppo Jokinen, Marko Kilpi, Robertson Davies – siinä muutama kirjallinen seuralaiseni lomapäivinä. Uusi tuttavuus näistä oli Kilpi, jolta luin hänen esikoisdekkarinsa Jäätyneitä ruusuja. Ihan tutustumisen arvoinen mies, jos dekkareista muuten tykkää.

DVD-valikoimassani on luvattoman paljon leffoja, jotka olen ostanut muutamalla eurolla odottamaan sopivaa hetkeä. Nyt niitä hetkiä tuli (kaikki näistä eivät suinkaan ole halpaakin halvempia): Frozen River, Wrestler, American History X (tämän olen nähnyt aiemminkin kai pariin kolmeen otteeseen, vaikuttava edelleen), Jali ja Suklaatehdas (pettymys), Badding (katsoin 15 minuuttia ja luovutin) jne. Lisäksi toljotin Murhasta tuli totta-sarjan ensimmäistä tuotantokautta, Housen vastaavan ja nyt on menossa sen kakkoskausi.

Loma oli siis kertakaikkisen hyvä, ulkoilua tuli suoritettua enemmän kuin tavallisesti ja sikakin tuli tuhottua. Suklaa ynnä muut karkit ovat nyt unholassa määräämättömän ajan, johan tässä tuli niitäkin syötyä ihan tarpeeksi.

Hyvää alkanutta vuotta ja reippaita, paleltamattomia lenkkejä!

Kuva viimeksimainituilta sivuilta.

Tähän seminaariin osallistuisin, jos asuisin Etelä-Suomessa.

Eilen kauppareissulla pysähdyimme ottamaan ilmaisen Aamulehden myyjän tiskiltä, hän oli juuri lopettelemassa. Asiaan kuuluu hetken pakollinen jutustelu ja myyntipuheet, ko. lehti ei kelpaa minulle kuin ilmaiseksi saatuna joten oikeissa ostoaikeissa en edes ollut. Mietin, että tilaisin Helsingin Sanomat pariksi viikoksi, en ole vielä käynyt kurkkaamassa millä hinnoilla sitä olisi lyhyeksi aikaa tarjolla. Pitkää tilausta en ota, pääjutut saa luettua netistä. Tiedossa on kuitenkin parin viikon kotonaolo ja lehti voisi piristää aamujani.